11.2.2012

Villava viikonloppu

P2080336

P2080318

P2080324

P2080329

P2080321

P2080340

Tuo yllä oleva puskakasvi on muuten kahvi. Nätti ja helppohoitoinen, papuja se ei kuitenkaan anna.

Lampaantaljasta olen haaveillut pitkään. Sain sen lahjaksi viime viikolla. On niin pörröinen ja pehmeä, että silittelen sitä aina ohi kulkiessa. Talja hakee vielä paikkaansa, en tiedä laitanko sen sohvalle vai sen viereen vaiko sängylle vai sen viereen. Laskiaisena se pääsee ainakin pulkkamäkeen pepun alle lämmittämään.

Tulppaanit muistuttavat lähestyvästä keväästä.

Eilen oli mukavaa. Olen huomannut, että hyvät päivät noudattelevat usein tiettyä kaavaa. Kaavaan kuuluu vapaapäivä, myöhään nukkuminen ja jatkuva herkkutelu. Eilen testasin Herttoniemen teollisuusalueella kiinalaista ravintolaa. Kahdeksan euron hintaiseen lounaseen sisältyi myös sushia. Maha täynnä kävin Maximissa katsomassa The Descendants -leffan. Oikein hyvä. Oikeaa elämää, oikeita ihmisiä. Illalla kokeiltiin tehdä ensimmäistä kertaa itse perunalastuja. Eikä muuten ollut viimeinen kerta. Hirmuisen helppoja tehdä ja rapsahtelivat suussa. Jälkkäriksi oli vielä lasilliset Baileysia jäillä. Nam.

Ei kommentteja: