30.8.2012

Palaan pian...

IMG_4820
IMG_4785

Olen vetänyt iltaisin töppöset jalkaan, syönyt epäterveellisesti ja katsonut Frendejä ja Game of Thronesia. Olen käynyt töissä ja istunut koneella tunteja. Ihan mukavaa. Sellaista se on, arki.

Blogi on jäänyt heitteille, ei ole inspiroinut kuvata, eikä kirjoittaa. Pyydän malttia ja pitkää pinnaa. Voi olla, että uusia juttuja ei tule vähään aikaan. Voi olla, että innostun taas pian, ja jatkan entiseen malliin. En kuitenkaan aio tehdä mitään, mikä ei innosta tai tunnu kivalta. Oma blogi on kuitenkin harrastus, ei velvollisuus.

Kivat jutut, kuten Taiteiden yö ja visiitti Turkuun, ovat olleet ihan yhtä spesiaaleja päiviä, vaikka en ole tallentanut parhaita paloja tänne virtuaaliseen maailmaan. Vaikka blogi on pysähtänyt, elämä jatkaa samaa rataa.

Luulen, että pidän pienen loman blogimaailmasta, ehkä jopa facebookista (jos pystyn).
Toivon, että palaan pian virkeänä ja täynnä virtaa.
Tiedän, että blogin pitäminen, valokuvaus ja jokainen saatu kommentti ei ole ollut hukkaan heitettyä aikaa, vaan ihan hurjan hauskaa.

26.8.2012

Tapaspiknikki olkkarissa

IMG_3105

Kesän viimeinen viikonloppu. Suosittelen kaikille menemään kävely- tai pyöräretkelle. Nauttimaan kultaisesta auringosta ja lähestyvän syksyn tuoksusta. Pysähtymään jokaisen pihjalapuun kohdalle ihailemaan punaisenoransseja marjaterttuja. Menemään veden äärelle ja kastamaan varpaat kylmään vedenrajaan.

Kotona laittamaan lämpimät sukat jalkaan, yhden kynttilän palamaan ja kattamaan olohuoneseen pienen piknikin.

22.8.2012

Hienoissa häissä

IMG_4058
IMG_4124

Kahdet kesähäät takana, ja ensi kesänä tiedossa on jo ainakin yhdet. Kivaa!

Häissä juhlitaan rakkautta, syödään, juodaan, tanssitaan, kuunnellaan puheita, jännitetään milloin morsian ryöstetään, taistellaan morsiuskimpusta, ihaillaan morsiamen mekkoa ja kauneutta, kikatetaan polttarikuville, kyynelehditään ja nauretaan.

Kaava on usein sama, mutta juhlista näkee aina parin persoonallisuuden, mikä on hieno juttu.

IMG_3999
IMG_4045

Tänä kesänä edustin kullankimalteisessa mekossa ja hiuksiin pistin kukkia. Laitoin jopa korkkarit jalkaan, vaikka kaaduin heti niiden kanssa rapuissa niin, että polvi aukesi ja nilkka nyrjähti. Onneksi loppuilta sujui paremmissa merkeissä, niin ettei nilkkaa enää edes muistanut. Juhlin vain hymyssä suin, ja jos vähän itkin, niin ilosta.

19.8.2012

Kavereita kylässä

IMG_4796
IMG_4735
IMG_4804
IMG_4743

Vaikka viime postauksessa valittelin arjen alkamista, on tässä ehditty juhliakin. Kahtena viime lauantaina meillä on käynyt vieraita. On ollut niin mukavaa nähdä kavereita, turista, nauraa ja istua yhdessä olohuoneessa elokuun pimenevien iltojen syleilyssä.

Viime viikolla kutsuin opiskelukavereita kylään. Tein sienipiirakkaa ja salaattia. Loppuillasta innostuttiin paahtamaan vaahtokarkkeja kaasuliedellä ja kastamaan niitä Jaloviinaan.

Eilen meitä istui kolme pariskuntaa keittiöstä olohuoneeseen kannetun pöydän ympärillä. Vedin pöydänpäädyistä jatkopalat esiin, ja koristin pöydän ruusukuvioisilla serveteillä ja tien varren viimeisillä kukkivilla kasveilla. Illan menu oli italialainen: bruschettaa, lasagnea ja tiramisua. Helppoa ja hyvää, kuten seurakin.

Emäntänä on hauskaa, vaikka kellon lähestyessä kahta alkaa murehtia, onko musiikki liian kovalla. Se onkin ainoa murhe, kun istuu iltaa hyvien tyyppien kanssa.

15.8.2012

Sormus, joka hymyilyttää

IMG_3935
IMG_3942

Kesäaleista löysin sormuksen 75 prosentin alennuksella. Kolmesta sormuksesta muodostuu kasvot, ja kuten otsikosta jo ilmeni, tämä koru saa mut hymyilemään.

Taidan laittaa sormuksen nimettömääni tänään piristykseksi, sillä pitkä loma loppui tähän päivään. Tenttiin olen lukenut melkein 700-sivuista järkälettä maanantaista lähtien ja tänään alkavat työt.

Mahanpohjassa nipistelee. En muista duunijutuista enää yhtään mitään. Pian alkaa ihan oikea arki, joka tarkoittaa aikatauluja ja velvollisuuksia. Yngh.

Mutta ei sitä voi ikuisuuttakaan viettää leppoisia kesäpäiviä, pidemmän päälle se voisi käydä jopa tylsäksi.

12.8.2012

Kahvila Kampela

Kahvilat on aina kivoja, jopa räkäiset sellaiset ainakin idealtaan. Kahvila on soppi, josta löytyy tuoleja istumiseen ja pöytiä, joille voi asettaa pullan, kahvin ja vaikka kirjan.

Olen vieraillut tänä kesänä oikein mukavissa ja erilaisissa kahviloissa, esimerkiksi Järvenpäässä Ainolan yhteydessä pidettävässä Auliksessa, josta saa mm. Sibelius-leivoksia.

Kaikista lempparein paikka löytyy kuitenkin Itä-Helsingistä. Vuosaaressa, tarkemmin Aurinkolahdessa ja vielä tarkemmin Uutelassa, sijaitsee Kahvila Kampela. Pelkästään sen nimi on jotekin sympaattinen! Kampelassa on paljon samaa kuin Cafe Regattassa: se on punainen mökki, suurin osa istumapaikoista löytyy ulkoa ja se on aivan meren tuntumassa.

IMG_3987
IMG_3989

Miljöön lisäksi tietty ne tarjottavat on aika oleellisia kahvilassa. Kampelasta saa tuoreita sokerisia munkkeja, voileipiä ja kaikkea sitä perusjuttua. Mutta kahvila tarjoaa myös älyttömän hyvää lohikeittoa sekä pannaria hillolla ja kermavaahdolla. Ne on kuulkaa hyviä ne!

Kalenteriin meneekin saman tien merkintä ensi viikolle; käy Kahvila Kampelassa. Vielä kun on kesää kerta jäljellä. (Suomessahan 15 lämpöastetta lasketaan kesäksi...)

9.8.2012

Hienoa halvalla

Taas löytyi kirppiksiltä niin kivoja juttuja, että ne pitää jakaa tännekin.

IMG_4703
IMG_4695
IMG_4710
Ensinnäkin löysin eteiseen koivuvanerisen jakkaran. Tuo taitaa olla aluperin Ikeasta, olen varma että olen nähnyt juuri noita jakkaroita jossakin aikaisemmin. Ikean nettisivuilta niitä ei kuitenkaan löydy. Osaisiko joku valaista, onko se tosiaan Ikeasta vai mistä? Mua jää aina häiritsemään tälläiset.

Sitten ostin pienen maljakon. Aion yhdistellä pieniä vaaseja ja yksittäisiä kukkia asetelmaksi. Korkillinen pullo on poikaystävälle, joka pullottaa aina välillä kotiviiniä (lue: kiljua). Oli pakko ostaa, kun etiketissä luki "Snapseja vapaaillaksi".

Aarikkan hienon vihreän purnukan poikaystävä löysi työhuoneensa muuton yhteydessä, oli aika kiva tuliainen! Kankaisia liinoja kattauksiin käytettäviksi olen etsiskellyt jonkin aikaa ja nyt löytyi oikeanlaiset; valkoiset ja puuvillasta.

IMG_4714
Olohuoneen maton mainitsinkin jo aiemmin. Se löytyi Fidasta. Punertava kuvio on mukavaa vaihtelua kokovalkoiselle matolle.

IMG_4675
Sitten olen ihan innoissani aamutakista, joka on 100% silkkiä. Miten olen voinut joskus nousta sängystä ilman silkin kosketusta iholla? Tästä luksuksesta maksoin 9 euroa Fidalle. Takista puuttui vyö, joten ostin samalla kertaa samaa sävymaailmaa olevan solmion vyöksi. Se kelpaa ainakin siksi aikaa, kunnes löydän sopivan kangasnauhan. Samassa kuvassa roikkuu myös kuviollinen huivi, jonka ostin syksyksi.

Vielä voisin hehkuttaa heinäkuista löytöäni, jota ei näy kuvissa: valkoinen, klassinen silkkipaita 2 €. Se on tällä hetkellä vaatekaappini aarre.

Sellainen listaus. Voi kun olen tyytyväinen!

6.8.2012

Marenkiherkku

IMG_3915

Kesäinen jälkiruoka, joka on helppo valmistaa. Kulhoon asetellaan marenkia (osan voi murentaa), vaahtokarkkeja, mansikoita sekä suklaan palasia. Kyytipojaksi kylmää roseeta.

Kokeilin tehdä marenkia ensimmäistä kertaa. Vatkasin kovaksi vaahdoksi muutaman valkuaisen ja yhden kupillisen sokeria. Lusikoin leivinpaperille pieniä kökkösiä ja pidin niitä 120-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Valmista!

4.8.2012

Terveisiä Helsingistä!

Säät ovat olleet vaihtelevia, mutta kaupunki on kaunis ja täällä on paljon nähtävää.
Olen pyörinyt kaupungilla enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan, asunut Itä-Helsingissä pian viisi vuotta ja tykännyt aina kaupungista hirmuisesti.

Tänä kesänä olen pyrkinyt kävelemään paljon kantakaupungin kaduilla ja katsomaan ympärilleni. Tunnen kaupungin jo hyvin, mutta yleensä pyyhällän päämäärääni julkisilla, enkä katso juuri maisemia.

Aikaisemmin tänä kesänä olen erityisesti nauttinut Punavuoresta, Eirasta ja Kaivopuistosta sekä Suomenlinnasta, Kauppatorista, Senaatintorista ja Katajanokasta.

IMG_4271
Alvar Aalto, ihailemani nero! Meikä diggaa funkkista! Ylipäätänsä jos suomalaiset voivat olla jostain ylpeitä, niin koko 1900-luvun muotoilusta.

IMG_4290
On se komea kirkko, ei siitä pääse mihinkään. Kaikista parasta on se, että pääsen ihailemaan sitä aina välillä luentosalien ikkunoista.

IMG_4347
Suomenlinnan kalliot ja meri.

Viime torstaina tein oikeaoppisen turistikierroksen, ja se oli kyllä kivaa! Menin Kaisaniemeen metrolla, kävelin siitä läpi Kruunuhaan ja kiersin merenrannan viertä Hakaniemeen. Sieltä menin pari pysäkin väliä ratikalla Karhupuistoon, ja kiertelin Kallion sydämessä jonkin aikaa. Porvoonkadulla hyppäsin taas kolmoseen, jäin Manskun varrelle, kävelin Sibeliuspuistoon, sieltä Temppelinaukion kirkkoon ja edelleen Lasipalatsille asti.

IMG_4511
Olin varustautunut oikeaoppisesti mukavilla vaatteilla, kameralla ja pinolla karttoja ja opaslehtisiä.

IMG_4513
Aivan aluksi hyppäsin ihan ex tempore Itiksessä pois, sillä metro täytti 30 vuotta ja sen kunniaksi metrojen kuljettamoon pääsi tutustumaan. En kuitenkaan viitsinyt jäädä yksin jonottamaan lapsilauman keskelle.

IMG_4517
Krunikassa oli kaunista!

IMG_4522
Jäin seuraamaan, kun pieni tyttö lennätti leijaa. Helsingissä on muuten melkein joka korttelissa jonkinlainen puisto; ihan tavallinen, leikkipuisto tai koirapuisto. Kaikki on siistejä ja viihtyisiä.

IMG_4527
Törmäsin kivoihin kadunnimiin...

IMG_4529
ja kivoihin näyteikkunoihin.

IMG_4533
Liitän lippakioskit aina Helsinkiin, onko niitä muuallakin?

IMG_4537
Kallion kirkko kohosi mäen päältä.

IMG_4538
Söin lounaaksi älyttömän hyvän salaatin romanttisesti sisustetussa Villipuutarhassa Kaarlenkadulla. Kaarlenkadulta löytyi myös ihana vanhan tavaran liike, olisiko ollut nimeltään Vanha Kaarle, jota piti iloinen, suomea murtaen puhuva mies.

IMG_4539
Kalliosta saa kenkiä. Löysin myös sarjakuvakaupan, josta mukaan lähti Mustanaamiota ja Batmania!

IMG_4541
Helsinki ei ole Helsinki ilman vihreitä kolisevia ratikoita.

IMG_4549
Taas hauska näyteikkunabongaus, tällä kertaa Töölössä. Töölössä kävin myös kirpparilla, josta löysin valkoisia kankaisia servettejä.

IMG_4556
Otin kuvia kilpaa japanilaisten turistien kanssa Sibelius monumentista.

IMG_4563
Vihdoin pääsin sinne Cafe Regattaan asti! Se oli juuri niin sympaattinen paikka kuin olin kuullutkin. Söin korvapuustin ja join Jaffaa merenrannalla.

IMG_4564

IMG_4569
Missä muualla kuin Suomessa on keskellä kaupunkia matonpesupaikkoja?

IMG_4572
Kyllä minä mieleni pahoitin, kun rikollisuus ja töhryt näkyivät Töölön katukuvassa!

IMG_4578
Hempeät muuttolaatikot mätsää pastellisen talon kanssa!

IMG_4597
Jouduin jälleen keskelle japanilaisten turistien vyöryä, tällä kertaa Temppelinaukion kirkossa.

Paljon olen ehtinyt näkemään, mutta vielä on paljon näkemättäkin tässä kaupungissa. Onneksi on koko elämä aikaa.

Terveisin,
Sini

1.8.2012

Tallinnasta mökille ja sieltä olohuoneeseen

Aika rientää, heinäkuu on jo ohi. Olen ottanut kesästä ja lomasta kaiken irti. Viimeisen viikon aikana olen ehtinyt tehdä vaikka mitä kivaa! Haluan muistaa ne kaikki kivat pienet hetket ja tekemiset viime päiviltä, joten kirjoitan tänne pienen tiivistelmän parhaista paloista.

Olen viettänyt vuosipäivää Tallinnassa. Ennen laivan lähtöä herkulteltiin Kluuvin Fazerin aamupalalla. Hotellissa nukuttiin päiväunet, skoolattiin halvalla ja pahalla valkkarilla ja ihailtiin auringonlaskua vanhankaupungin näköalapaikalta. Yöllä join maailman parhaimman Cosmopolitanin, samalla kun livebändi soitti jazzia hämyisessä baarissa. Tallinnassa oli hellettä, ja oli ihanaa pysähtyä välillä vastaantulleelle terassille ja syödä ulkona taivasalla. 

IMG_4244
IMG_4240

Helteistä oli Helsingissäkin, joten lauantaina vietin päivän Kauppatorilla ja Suomenlinnassa. Äiti tarjosi kahvit, lihikset ja munkkipossut torilla ja osti matkaevääksi meille herneitä ja kirsikoita. Suokissa oli paljon porukkaa, lauttaankaan ei mahduttu heti. Mereltä nähtiin, kun Kaivarissa hypättiin benjihyppyjä. Perillä kavuttiin kalliolle, korkealle ja ihan lähelle merta. Purjeveneitä lipui ohi minuutin välein.

IMG_4301
IMG_4318
IMG_4355

Mökilläkin olen ehtinyt käydä. Kesän toinen kerta mökillä ja myös kesän toinen kerta, kun näin upean sateenkaaren, joka kaarsi koko järven yli. Uin sateessa ja lämmittelin löylyissä. Grilliherkkujen jälkeen piti köllötellä, ja päiväunet venyivät taas kerran parituntisiksi.

IMG_4446
IMG_4460
IMG_4367

Ne hetket, kun olen ollut kotona, olen laittanut kotia uuteen uskoon. Kirpparilta löytyi täydellinen matto. Maalasin työpöydän metalliset jalat mattamustalla spraymaalilla. Järjestelin papereita kansoihin. Pesin ikkunat. Siirsin huonekasvien paikkaa. Kokosin aivan yksin ja itse tv-tason, joka on juuri se oikea, ja löytyi sattumalta pitkän etsimisen jälkeen edullisesti Jyskistä.

IMG_4467
Puhtaat ikkunat, joista näkee läpi, jei!

IMG_4478
Lehtikoteloihin menee tästä lähtien kaikki pöydällä pyörivät paperit. Koneen eteen laitoin muutaman kuvan, joissa voi lepuuttaa silmiä ruudun tuijottamisen välissä.

Alle viiden vuoden aikana, kun olen kotiamme asuttanut, olen laittanut olohuoneen kokonaan uusiksi. Muut huoneet ovat saaneet olla melko rauhassa, ne ovat olleet viihtyisiä ja silmäämiellyttäviä alusta asti. Olohuone taasen on ollut murheenkryyni, sillä kaikki muuton aikana ostetut pikahankinnat olivat epäonnistuneita. Pikkuhiljaa olen vaihtanut sohvan, kirjahyllyn, lampun, sohvapöydän, maton ja nyt tv-tasonkin. Se ei ole ollut järkevää rahallisesti, saati ympäristön kannalta. Kolkuttavaa omaatuntoa olen paikannut ajatuksella, että sohvan ja maton olen ostanut käytettyinä, ja vanhat huonekalut ovat löytäneet uuden kodin tai käyttötarkoituksen (esim. vanha tv-taso toimii kenkähyllynä eteisessä). Mitään ei ole tarvinnut heittää jätteeksi.

Eikä se omatunto enää kolkuta, sillä vihdoin olkkari on juuri sellainen, mistä olen pitkään haaveillut. Olohuoneessa vietän kuitenkin ison palan päivästä, joten olen tosi tyytyväinen, että se on vihdoin viihtyisä pesäkolonen. Hurraa!

IMG_4474

Tänään sain vihdoin kodin ihan "valmiiksi" ja puhtaaksi. Nyt alan katsomaan leffaa, jonka hain eilen kirjastoautosta. Olin menossa käymään kaupassa, kun huomasin, että kas kirjastoauto on taas käymässä. Jos en ole aiemmin tätä hehkuttanut, niin nyt hehkutan: kuinka mahtavaa on, että kirjastobussi pysäköi kerran viikossa omaan pihaan! Siellä on aina ihan superi valikoima, nytkin löysin viisi sisustuslehteä, jotka oli kaikki uusimpia numeroita.

Tulipas randomia tekstiä. Mutta elämä on. Loppuun pyydän anteeksi tuon kuluneen sanonnan käyttöä ja kiitän ja kuittaan. Kivaa kesäistä viikkoa teille!