31.12.2011

Vuoden vaihtuessa

Dublinissa ollaan. Lennettiin tänne melko pienellä koneella, jonka propelleista kuului hirveä melu ja penkkikin tärisi selän alla. Illalla saavuttiin Apartments-huoneistohotelli-asumuspaikkaan, jossa omistajan piti odottaa meitä. Puhelun ja puolen tunnin odottelun jälkeen mies saapui, pälätti irkkuaksenttia ja ohjasi meidät kellarihuoneistoon, jonka lämpötila oli sama ulkoilman kanssa. Mutta tilaa on ja sijainti aivan keskellä kaikkea.

Tämän illan suunnitelmat ovat vielä auki, luultavasti käydään pubissa ja katsellaan kaupungin ilotulituksia. Writers Museum katsastetaan päivällä. Eilen käveltiin ympäriinsä keskustassa ihastelemassa.

PC301507

PC301523

Vuosi vaihtuu ja maisemat vaihtuvat. Pian olen takaisin Leicesterissa ja jo tammikuun puolivälissä palaan kotiin Suomeen. (Itse asiassa tasan kahden viikon päästä!) Takaisin tulo tuntuu suuremmalta vaihdokselta ja uuden alulta kuin Uusi vuosi. Silloin yksi kausi loppuu ja uusi... se ei oikeastaan ala, vaan jatkuu ja toivottavasti mahdollisimman samanlaisena kuin ennen. Sen verran olen täällä ulkomailla elämääni miettinyt, että olen päättänyt etten halua elää kiireessä ja stressissä. Ystäväkirjaankin kirjoitin pari kuukautta sitten "Eniten inhoan: kiirettä". Kotiin paluu tapahtukoon siis rennoissa merkeissä ja vuosi 2012 kulukoon laiskasti ja mukavasti.

Onnellista Uutta Vuotta 2012!

28.12.2011

Tuulta päin

Lyhyet terveiset tuulisesta Edinburghista. Tänään täällä ollaan nautittu yli 30 metriä sekunnissa puhaltavista tuulista yhdistettynä jäiseen sateeseen. Sateenvarjot poksahtivat rikki samantien, ja välillä tuuli puhalsi selkään niin kovaa, että oli juostava sen mukana. Sää on kamaluudessaan niin absurdi, että ulkona on naurettava kiroilemisen välissä. Edinburghin linnaakaan ei tänään päästy katsomaan, se oli suljettu minkäpä muun kuin tuulen takia.

 

Päiväunien ja ylensyönnin välillä ollaan kierrelty ympäri kaupunkia, ei sen kummallisempaa. Tänään käytiin National Portrait Galleryssa pitelemässä sadetta.

Hotellissa netistä kiristetään liian suuria summia, joten nettihiljaisuus jatkuu Dubliniin asti. Nyt olen Starbucksissa ravitsemassa kaakaohimoani ja nettiriippuvaisuuttani. Kuullaan myöhemmin!

Kuva: we♥it

26.12.2011

Joulu Edinburghissa

Kirjoitin jouluaattoaamuna ennustuksen tulevasta joulusta: "Hieman erilainen joulu, mutta varmasti hyvä!". Tämä piti paikkaansa. Joulu oli kaikkea muuta kuin perinteinen; ainoa yhteinen tekijä aikaisempiin jouluihin oli suklaan ahmiminen (yksi parhaista jouluperinteistä). Joulu vieraassa maassa oli kuitenkin hauska ja mukava. Silti ensi vuonna osaan arvostaa kotijoulua taas ihan uudella tavalla.

Miten erilainen joulu sitten sujui? Junamatka meni nopeasti. Junat olivat ajallaan (Toisin kuin torstaina palatessani Brightonista; St. Pancrasilta peruttiin kaikki junat ja pian löysin itseni toisesta junasta matkalla Petersboroughin, kaupunkiin, josta en ole kuullutkaan. Melkein kuuden tunnin ja kolmen junamatkan jälkeen pääsin vihdoin kotiin Leicesteriin. Huh.) Aaton junamatkalla näkyi englantilaista maisemaa; vihreitä nummia, satoja lampaita (jopa pari laamaakin) ja matalia kivimuuria.

Hotellimme Edinburghissa on hieno. Joulupäivä tuli vietettyä pientä kävelyretkeä lukuunottamatta hotellihuoneessa, sillä kaikki paikat oli kiinni juhlapyhänä. Joululaulut raikasi läppärin kauittimista ja konvehtirasiat tyhjeni.

PC241438

Aattona kierrettiin keskustassa, jossa oli ihanan tunnelmalliset joulumarkkinat. Myyntikojuja, luistinrata, maailmanpyörä, karuselli, kauniita jouluvaloja ja mausteisia tuoksuja. Jouluillallinen syötiin intialaisessa ravintolassa. Sisällä tajuttiin ruokalistan outoa kuvaa hämmästellessä, että ravintolan nimi oli Kama Sutra... Ja ruoka oli aivan kamalan tulista. Tällä kertaa jouluaaton mahakipu ei johtunut ylensyömisestä, vaan intialaisista mausteista. Hotellihuoneessa on sohva (!), jonne kääriydyttiin illalla peittojen kanssa ja katsottiin Love Actually.

Edinburgh vaikuttaa kivalta paikalta, mutta tuuli on aivan kamala. Joulupäivänä puhalsi 29 metriä sekunnissa. Pipo vain päähän, niin pärjää! 

Joulupyhien päätökseksi video Hugh Grantista Love Actually -leffassa; tanssiva pääministeri, olkaa hyvä.


24.12.2011

Hyvää joulua!

Oikein kotoisaa kuusentuoksuista joulua kaikille! Nauttikaa perinteistä; lumiukko-piirretystä, rosollista, kuusen koristelusta, joululauluista, perheestä, kaikesta mikä liittyy omaan jouluunne!

Oma jouluaatto menee suurilta osin junassa istumiseen, mutta illalla juon glögiä ja syön suklaata Skotlannissa. Hieman erilainen joulu, mutta varmasti hyvä!

Virtuaalisina joulukortteina toimii pari kuvaa Lontoon St. Pancrasin juna-aseman kuusesta, jota olen ihastellut jo pari kertaa. Jättikokoinen kuusi on tehty kokonaan legoista, jopa pallonmuotoiset koristeet.

PB261069

PB261067

23.12.2011

Brighton ja meri

Brighton kipusi lempikaupunkieni kärkeen. Olen viettänyt siellä kolme viikkoa kielimatkalla kahdeksan vuotta sitten. Pidin kaupungista jo tuolloin, mutta tällä kertaa kaupunki lumosi minut täysin.

PC171264

PC181316

PC181323

PC181324

Jos haluat kokea yhtäaikaisesti englantilaista maisemaa, boheemia katukuvaa, merenrannan, hyvät shoppailumahdollisuudet ja pieniä kujia täynnä ravintoloita, mene Brightoniin. Esimerkiksi Gatwickille saa halpoja lentoja, ja sieltä Brightoniin on lyhyempi matka kuin Lontoon keskustaan. Brighton voittaa miljoonakaupungin vilskeen tunnelmallaan. Siellä on urbaania sykettä, mutta jos on tällainen vanhasielu kuten minä, bilettämisen sijaan voi köpötellä rantabulevardia pitkin ja istua penkillä katselemassa auringon välkehdintää meren pinnassa.

Juttuhan luistaa kuin Aurinkomatkojen oppaassa.. Ylistyssanat sikseen, sanon vain että loma oli erittäin onnistunut. Aurinko paistoi suurimman osan ajasta. Aamupalaksi söin päivittäin munia, papuja, sieniä sekä paahtoleipää marmeladilla. Viiniä join antaumuksella, samoin teetä maidolla. Maistoin piparijäätelöä ja söin jäätelöannoksen nimeltä "The Bucket full of Worms".

PC221411

PC181297 Meidän hotelli!

PC171280

Meri Brightonin edustalla oli lumoava. Hotellihuoneessa oli jättimäinen ikkuna, se peitti melkein koko seinän. Ikkunan edessä oli pieni pöytä ja kaksi tuolia. Vietin varmasti tunteja vain lepäämällä sängyssä tai istumassa pöydän ääressä katsellen ulos. Auringonlaskut ja auringonnousut tuntuivat olevan joka päivä upeampia ja värikylläisempiä.

PC171252

PC211400

PC211403
Nämä kuvat on otettu huoneemme ikkunan läpi, ei ollut maisemissa valittamista. 

Käytiin kävelyllä rannalla melkein joka päivä. Keräsin taskut täyteen tarkoin valittuja kiviä tai vain tuijotin aaltojen tasaista keinuntaa. Kuului kalkattava ääni aina, kun aallot vetäytyivät ja kivet kolisivat mukana. Rannalla oli aina yksi aarteenetsijä metallinpaljastimen kanssa. Simpukankuoret riittivät aarteiksi minulle. Niitä poikaystävä sai rahdata Suomeen asti.

PC181308

PC201353

Talvinen merenranta on romanttinen paikka. Tällainen ikuinen romantikko ei olisi voinut parempaa viikkoa viettää.

PC211389

16.12.2011

Matkustan ympäri Britanniaa...

...taskussa leipää ja piimää vaan. Jos mua hiukkasen onnistaa, niin uusia kokemuksia saan.

Huomenna siis lähden junalla Brightoniin, jossa vietän kuusi päivää. Sitten olen kotona päivän verran, kunnes lähden jouluaattona köröttelemään Edinburghia kohti. En ota ensimmäiselle reissulle konetta mukaan, joten blogini lomailee nyt jonkin aikaa. Jouluaatosta eteenpäin minusta kuuluu myös varmaan harvemmin, sillä jostain kumman syystä Edinburghin ja Dublinin nähtävyydet luultavasti voittavat koneen äärellä istumisen.

Mutta toivotan ihanaa, piparintuoksuista joulunodosta! Rentoutukaa, niin minäkin teen.







Kuvat täältä, täältä ja täältä.

15.12.2011

Jouluyllätyksiä

Etanapostia on nykypäivänä niin mahtavaa saada. Käsin kirjoitettu kirje eteisen lattialla pelastaa huonoimmankin päivän. Olen yrittänyt tallettaa kaikki saamani kirjeet, niillä on niin paljon tunnearvoa. Niiden eteen joku on nähnyt todella vaivaa. Moni saamistani kirjeistä on tullut Australiasta asti. Mieleenpainuvimman kirjeen sain 15-vuotiaana ihastukseltani, joka kertoi kuulumiset skeittikiertueelta.

Tällä viikolla posti on tuonut ovelleni aivan ihania yllätyksiä. Sain kauniin kortin mummilta ja lahjapaketin ystävältä.

PC131209

Paketista kuoriutui sydän. Laukku on suloisin koskaan omistamani. Eikä sisällä olleet geishat ja sisut olleet huonoja nekään.

13.12.2011

Sunnuntaileipuri

Viime sunnuntaina oli minun vuoroni tarjota kämppiksille ja kavereille suomalaisia herkkuja. Päätin tehdä kaksi mustikkapiirakkaa ja joulutorttuja. Olin sentään tuonut luumumarmeladin Suomesta asti.

PC111203

PC111208

Leivonnaiset teki hyvin kauppansa, vaikka se taisin olla minä, joka nautti eniten tortuista. Joulutortut on yksi maailman herkullisimmista keksinnöistä!

Oli ihanaa leipoa pitkästä aikaa, tehdä rauhassa käsillä jotain, josta on iloa myös muille. Suomessa aion leipoa, kokata, korkata viinipulloja, tehdä kauniita kattauksia ja kutsua kavereita kylään niin paljon kuin mahdollista.

11.12.2011

Odotusta

...nimittäin ensi lauantaina alkavan loman odotusta. Kaikki kouluhommat on silloin tehty, ei siis opiskelua, ei edes töitä. Kuukausi lomaa Englannissa! Lauantaina lähden Brightoniin, missä treffaan poikaystävän. Joo, nähdään sit lauantaina Brightonin juna-asemalla kello kymmenen. Aika kivat treffit sanon minä. Ja hyvä loman aloitus myös.

Hotellihuoneemme pitäisi näyttää jotakuinkin tältä:

hostelworld.com

Vähän kiherryttää. Todellisuus voi olla eri, mutta merinäköala pitäisi ainakin löytyä. En malttaisi odottaa enää yhtään, että pääsen tuonne.

Mukaan otan vähän suklaata, joka nautitaan hyvän punkun kanssa.

PC111193

Poikaystävä, suklaa ja meri; niistä on hyvä loma tehty.

Vielä viisi päivää kuitenkin jäljellä arkea ja puurtamista. Tosin olen ehtinyt onneksi tehdä muutakin kuin väkertää esseitä.

Viikonloppuna olin jouluisissa bileissä, joissa kävi itse joulupukki (pukki tosin pussaili aika paljon jonkun tytön kanssa..) ja joissa maistelin englantilaista pikkupurtavia, jotka oli suoraan sanottuna aivan kamalan makuisia (älkää ikinä laittako suuhunne englantilaista cocktail-nakkia!). Christmas crackerista löytyi arvoitus: What is round and bad tempered? -A vicious circle. Hyvin jouluinen, ihana arvoitus. Ja mitäpä ei olisi pikkujoulut ilman kaljanjuontikisoja.

Juhlien jälkeisenä päivänä sivistin itseäni käymällä klassisen musiikin konsertissa, sillä lippu maksoi vaivaiset viisi puntaa. Oli kivaa laittaa mekko päälle ja lähteä kuuntelemaam viuluja.

10.12.2011

Sillä päivä, se on kaunis

Eilinen oli mukava päivä.

Vitkuttelin sängyssä varmaan tunnin ennen kuin nousin ylös. Päivällä lähdin luennolle, palautin koulutyön ja nappasin bussin keskustaan. Kävin ostamassa uuden prepaid-liittymän ja mukaan lähti myös housut, meikkivoide ja ripsiväri. Sain liittymälatauksen yhteydessä lahjakortin suklaakauppa Thorntonsille, josta hain ison, kauniin rasian konvehteja. Ihastelin kaupungin jouluvaloja ja lapsille rakennettuja joulumaisemia, joissa seikkailivat hahmot Petteri Kaniini ja Liisa Ihmemaassa -saduista.

PC081150

PC081160

Keskustasta suuntasin London Roadille, jossa treffasin Suvin päivällisen merkeissä. Söin älyttömän hyvää bataatti-halloumi-hampurilaista. Kotona söin jälkkäriksi jätskiä ja katsoin kirjastosta lainaamani Bridget Jones -elokuvan. Vähän skypettelyä ennen nukkumaanmenoa ja päivä oli pulkassa. Ennen nukahtamista kuuntelin vielä tämän kappaleen:



Arki, olisitpa aina yhtä ihanaa.

7.12.2011

6.12.

Itsenäisyyspäivän vietto alkoi näin...
PC061129

Ja päättyi näin.
PC061137

Väliin mahtui vatsan täyttäminen herkkusalaatilla, viinillä, glögillä ja piparisuklaalla, kikatusta, hihitystä, naurua ja hirveästi höpinää. Pukuja piti tottakai arvostella. Oli outoa katsoa Ylen puoli yhdeksän uutiset hiprakassa Leicesterissa.

Hassua, että yksi parhaista itsenäisyyspäivistä tuli vietettyä ulkomailla.

5.12.2011

Hommia

Kolmessa viikossa minun pitää tehdä kaikki tämä:

- 3000 sanan analyysi Donatellon veistosten innovaatioista
- 2000 sanan analyysi Lord Tennysonin runosta
- 500 sanan runoanalyysi
- esitelmä suomen ja turkin ääntämisestä
- transkriptio, jossa pitää kääntää dialogi foneettisiin aakkosiin
- itse-arviointi
- pronunciation written test
- bibliography and referencing tutorial

Että sellaista. Kotini on vankilani, jossa näpyttelen päivät pitkät tekstiä hikihatussa ja tarkistan joka toisen sanan sanakirjasta.

Mutta jos ei muuta hyvää, niin ainakin loma tuntuu tämän aherruksen jälkeen entistä paremmalta.


Kuva: we♥it

3.12.2011

Seo joulukuu nytte

PC021121

Onhan sitä joulua fiilisteltävä, vaikka eilen se tuntui aika kaukaiselta, kun näin pojan ulkona t-paita päällä ja nilkat paljaina. Ihmeen paljon täällä näkee kaduilla tyyppejä, jotka näyttävät nauttivan hypotermiasta. Etenkin baarien edustalla viikonloppuisin. Kaikki brittiläiset tytöt laittavat baariin makkarankuorimekon, joka ei ylety peittämään edes kunnolla pakaroita. Jalassa on 12 sentin korot ja takkia ei oteta edes mukaan. Ihan totta. Tytöt hurauttavat taksilla baarin eteen ja jonottavat alle kymmenessä asteessa ainoastaan pikku toppi päällään. Hulluja nuo englantilaiset.

Nyt eksyttiin ihan sivupoluille aiheesta eli joulun tulosta. Sen kunniaksi olen hankkinut joulukalenterin (en muista että olisin ikinä ollut ilman), piparminttutangon ja tuollaisen pörröisen nauhan. Ja Joulutähtikin piti ostaa, kun sai kerta kahdella punnalla. Pirteän punainen puska pöydällä piristää pikkaisen pimeää päivää. (Kyllä, voisin jatkaa tätä vielä pitkään... Vai pitäisikö sanoa: Pöpi pimu pölöttää paljon pölhöstä puheenaiheesta. Parempi pistää pää petiin plus pidättäytyä pulppuavasta papattamisesta.)

PC021115

Juttujeni taso laskee kuin lehmän häntä; ensin laitan blogiini vapaaehtoisesti kuvan Ridge Forresterista ja sitten rupean pelleilämään peellä. Vilpittömät pahoitteluni. Taidan mennä ottamaan päiväunet.

1.12.2011

Elvis-estetiikkaa

On vähän taas angstattava tästä asumisen laadusta. Kuuma vesi on ollut viimeiset pari viikkoa kortilla. Alkaa hieman jäytää, kun on käynyt neljä kertaa peräkkäin viileässä suihkussa ja pessyt pyykkiä (käsin luonnollisesti) kylmässä vedessä.
Vessan vedin oli eräänä kauniina päivänä lähtenyt sijoiltaan, joten tämä tyttö avasi pöntön vesisäiliön, tutkaili vähän tekniikkaa, räpelsi ja korjasi vian. Olen venynyt aikamoisiin suorituksiin. Harjoitan myös joka päivä akrobatiaa, kun vien lautasellisen ruokaa ja vesilasin keittiöstä alakertaan huoneeseeni. Matkalla on kahdet rappuset ja neljä ovea, jotka pitää avata kahvaa painamalla.

Jotta ei menisi taas pelkäksi valittamiseksi, haluan jakaa pienen sikermän, joka jaksaa naurattaa allekirjoittanutta. Kyseessä on Kauniiden ja Rohkeiden jakson kuvaus:

"Ridge Forrester, puuhkeiden pulisonkien mies.
Taylor on niin täynnä kielteisiä suudelma-tunteita, ettei huomaa edes exänsä puuhkeita pulisonkeja. Jos olisi myönteisempi, osaisi iloita Elvis-estetiikasta."

:DD Kuka näitä joutuu oikein suomentamaan? Kamala ajatus, että päivästä toiseen kääntäisi saippuaoopperoiden iänikuisia, kliseisiä repliikkejä...

Lopuksi vielä kuva niistä puuhkeista pulisongista. Pahoittelen blogini hetkellistä epäesteettisyyttä.


Kuva: ridgeforrester.com (On muuten vierailun arvoinen saitti, josta löytyy mm. Ridgen biografia. Naimisissa on oltu ainakin 8 kertaa, joista kolme kertaa Taylorin ja neljä kertaa Brooken kanssa.)