19.2.2012

Haaveissa

Sain kivan haasteen 1000 oceans -blogin Nelliltä. Tarkoituksena olisi listata kymmenen eri toivetta. Viiden niistä pitäisi olla hieman abstraktimpi asia, lopun viiden jokin konkreettinen tavara.

Toivelistan laatiminen ei ollutkaan niin helppoa kuin aluksi luulin. Tällä hetkellä asiat ovat niin hyvin, että enempää en edes uskalla toivoa. Minulla on opiskelupaikka, parisuhde ja koti täynnä tavaraa. Aloitan pian uudessa työssä. Asuin viime vuonna ulkomailla. Hankin kauan himoitsemani järjestelmäkameran. Elämä hymyilee ja tavaraa on niin paljon, että olin niitä tänään kirpputorilla myymässä.

Listani onkin hieman lyhyempi versio ja monet toiveet ovat enemmänkin tulevaisuuden haaveita.
(Ja näistä moni näyttäisi liittyvän asumiseen.)

Kantakaupungissa asuminen
Rauhallisessa lähiössä asuminen on mukavaa. Metro kulkee vierestä ja ruokakauppa on tien toisella puolella. Silti jossain vaiheessa haluaisin asua keskellä kaupunkia, keskellä kahviloita, kulttuuria ja kauppoja. Niin että jos yöbussista myöhästyy, voi kävellä kotiin.
helsinki

Oma koti
Joskus olen toivottavasti ikioman kodin omistaja. Haluan hyvän sijainnin ja pohjaratkaisun, muun voi rempata mieleisekseen.
small_img6334490512426692444

Oman kodin mukana voisin toteuttaa kaksi haavettani:

Uusi keittiö
Pelkistetty ulkonäöltään, valkeat kaapin ovet, toimiva kokonaisuus, avohylly kauniille purkeille.
01_rect540

Vaatekaappi
Iso ja käytännöllinen. Ulosvedettävät laatikot ja vaatetankoja kahdessa kerroksessa. Laukuille ja kengille tilaa.
wardrobedesign

Hääjuhlat
Jos joskus menen naimisiin, haluan kauniit, tunnelmalliset ja oman näköisemme häät. Juhlien järjestäminen on ihanaa. Saa valita mekon, koristella tilat, suunnitella tarjottavat. Toivon myös, että minusta ei kuoriudu stressaavaa bridezillaa, sitten kun hääpäivä koittaa.
tumblr_lopw84juuw1qf3v8bo1_500_large

Matka aurinkoon
Tällä hetkellä eniten houkuttelisi kulinaristinen matka Italiaan, jossa budjetti käytettäisiin pastaan, parmesaaniin, oliiviöljyyn, viiniin ja tiramisuun.
382704_293881117330476_100001257693232_889170_1301602999_n_large

Suomalaista muotoilua kotiin
Jos raha ei ratkaisisi, niin ostaisin kaikki huonekalut Artekista, Muuramelta tai Vepsäläiseltä. Iittalan ja Arabian tuotteiden perään kuolaan aina. Nyt olen erityisen ihastunut Vitriini-rasioihin.
iittala

Aika aikuismaisia toiveita. Kait sitä ollaan jo aikuisia.

Toiveita oli vain seitsemän kappaletta, joten en nyt toteuttanut haastetta täydellisesti. Katsotaan mitä käy, kun haastan Uimamajan Annin listaamaan toiveensa!

Kuvat: we♥it, iittala.fi, thekitchn.com, arkistojen kätköt

2 kommenttia:

anni kirjoitti...

Oi ihannoo, haaste! Palaan tän pariin huomenna vähän levänneempänä :>

Sini kirjoitti...

Joo, mullakin meni kaksi viikkoa, että sain tämän aikaan... :)