16.2.2012

Lempilaite

IMG_0087

Nyt on tällä tytöllä pelit ja vehkeet kunnossa. Ostin vihdoin järkkärin, Canonin 600D:n. Ja voi että, kuinka innoissani olenkaan.

Silmät sirrissä ja sormet mutkalla olen ränklännyt kameraa, napsinut kuvia milloin mistäkin, kokeillut kaikkia mahdollisia säätöjä, tarkentanut tuhat kertaa ja käynyt käyttöopasta läpi sivu sivulta. Parissa päivässä olen oppinut valtavasti, ottaen huomioon, että en vielä viime viikolla tiennyt tuon taivaallista kameroiden tekniikasta. Harjoitus tekee mestarin.

Valokuvauksesta tuli nyt uusi harrastukseni ja kamerasta silmäteräni.

Koska kamera on jo lähestulkoon kasvanut käsivarteeni kiinni, ja koska minulla on vielä paljon opittavaa, aloitan blogissani valokuvasarjan. Monessa blogissa on nyt helmikuussa menossa Photo a day -haaste, jossa joka päivä otetaan ja julkaistaan kuva annetusta aiheesta:


Itsekin aion osallistua tähän, mutta hieman muunneltuna versiona. Kuvaan annetut aiheet ja käyn ne läpi annetussa järjestyksessä. En kuitenkaan laita tänne joka päivä uutta kuvaa, vaan silloin tällöin. Ja muutakin juttuja blogiin on luvassa, ettei homma menisi liian yksitoikkoiseksi.

Tästäkin olen innoissani, sillä kuvausaiheet on tosi kivoja ja niissä saa käyttää mielikuvitusta.

Kaikki tulevat Photo a day -kuvapostaukset tulee löytymään valokuvaus-tunnisteen alta.

Ei kommentteja: