Diwali !

Diwali on hindujen suuri valon juhla, jolloin intialaiset sytyttävät valoja, lyhtyjä ja kynttilöitä sekä ampuvat ilotulituksia. Valot symboloivat hyvän voittoa pahasta. Perheet siivoavat kotinsa, sytyttävät kynttilöitä, tapaavat sukulaisiaan ja yksinkertaisesti juhlivat joukolla tärkeää päiväänsä. Leicesterissa järjestetään yhdet suurimmista Diwali-juhlista Intian ulkopuolella, joten juhlintaan oli osallistuttava!

Leicesterin intialaisessa kaupunginosassa suuri katu oli suljettu juhlijoita varten. Kaikkialle oli ripustettu valoköynnöstä, intialainen musiikki pauhasi kauittimista, naiset olivat pukeutuneet parhamipiin sareihinsa ja bindeihinsä, lapset heittelivät koiranpommeja ja kaikki oli ihanan eksoottista, vaikka oltiin keskellä Englantia. Kaupunki järjesti ohjelmaa lavalla ja illan päätteeksi jättimäisen ilotulitus-shown. Myös paikalliset ampuivat ilotulituksia pihoiltaan, joten pieniltä kujiltakin näki värikkäiden valojen räiskyntää.

Viestejä seiniltä

Tyhjät seinät kaipaavat jotain täytettä; tauluja, kuvia tai julisteita. Julisteen kuvan pitää olla kaunis, mutta haluan myös, että kuvat merkitsevät jotain, että niillä on jokin sanoma. Sanoman ei tarvitse olla jalo ja viisas, kuvan merkitys voi muodostua vaikka kauniista sinisävyistä. Täällä vaihdossa olen ripustanut kuvia joka seinälle.

Yliopistolla järjestettiin posterimyynti, josta nappasin mukaani mustavalkoisen julisteen. Se on hieman kliseinen, mutta sanoma on positiivinen ja juuri sellainen, jota täällä kaipaan:

Dance - as though no one is watching you
Love - as though you have never been hurt before
Sing - as though no one can hear you
Live - as though heaven is on earth



Muumit ovat seuranneet minua tänne Suomesta asti. Muumipapan filosofia muistuttaa, että joskus tasainen perhe-elämä on vaihdettava seikkailuun:

Muumimamma: Eikö rauhallinen perhe-elämä olekin ihanaa?
Muumipappa: Ky-y-llä, mutta se olisi vielä ihanampaa, jos jotain hirveän jännittävää tapahtuisi!



Rullasin matkalaukkuun mukaan taidejulisteen Gustav Klimtin maalauksesta. Ostin sen Wienistä, ihailin sitä kotona ja nyt julisteen matka on jatkunut Englantiin saakka. Se muistuttaa yhtä aikaa matkustelusta ja kodista. On mukavaa, että sänkyni yläpuolella naiset lepäävät raukeina.


Gustav Klimt: Die Jungfrau (Neitsyt)

Nottingham

Viime viikolla käytiin Suvin kanssa piipahtamassa Nottinghamissa. Ihan mukava pieni reissu, mutta kaupunki ei ollut kovin kummoinen. Päivän paras juttu taisi olla kupilliset kaakaota junaa odotellessa. Tai Fat Cat -niminen ravintola/pubi, jossa käytiin syömässä. Nottinghamin linna oli ehtinyt mennä jo kiinni iltapäivällä ja kaupat sulkivat ovensa viiden ja kuuden välillä. Ilta ei ole siis paras aika tutustua kaupunkiin.


Junan likaisen ikkunan läpi näkyi teollista maisemaa.


Robin Hood näkyi kaikkialla; näin pensaan, patsaan, magneetteja, ikkunamaalauksia jne.






Pakollinen turistiposeeraus "linnan" edustalla. Voiko tuota kutsua edes linnaksi?

Joka tapauksessa oli mukava nähdä taas uusi kaupunki ja uusia maisemia. Ja nyt haluaisin katsoa kovasti Disneyn version Robin Hoodista.

Vintage Market

Viikonlopun vietin Lontoossa. Miniloma miljoonakaupungissa oli oikein mukava, etenkin kun samalla hain sieltä mukaani tyypeistä tärkeimmän. Poikaystäväni on nyt siis täällä kylässä ja olen aaaika innoissani. Tämä viikko on omistettu pelkästään yhdessäololle. Näytän kampusta ja kaupunkia, kaikkea mikä on minulle jo tuttua. Huomenna lähdetään katsomaan miltä Birmingham näyttää.

Koulustressin unohdan viikon ajaksi. Ja vitsit, viikko ilman ikävöintiä! Se pikselimössöinen poika skypen ruudulla onkin oikea ihminen, jota voi halia. Käsi on lämmin ja siitä voi pitää kiinni. Aika ihanaa.

Blogiin päivitän tällä viikolla aiemmin kirjoittamiani juttuja, joita en ole ehtinyt vielä julkaista. Esimerkiksi jokin aikaa sitten kävin Vintage-markkinoilla. Ostin vaikka mitä, vaikka varaa ei olisi ollut. Mutta minkäs teet, kun pöydät notkuvat uniikkien, kauniiden ja edullisten vaatteiden painosta.











Englanti on second hand -kauppojen mekka. Pelkästään Leicesterista löytyy suuri tarjonta vintage-vaatteita. Löysin markkinoilta täydellisen valkoisen palmikkoneuleen, jota olen etsinyt yli vuoden. Kun sellaisen aarteen löytää vintagena, juuri oikeassa koossa, riemu on paljon suurempi verrattuna siihen, että olisin löytänyt paidan H&M:stä. Pesunkin jälkeen neule tuoksuu vanhan naisen parfyymilta, mutta on mukavaa, että vaatteella on tarina.

Block KK, Room 1

Siinä on huoneeni, kotini, paikka, jossa vietän yöt ja osan päivistä. Rumista verhoista ynnä muusta huolimatta se on oikein mukava pesäkolo. Viihdyn yllättävän hyvin täällä kaltereiden takana. Pienillä jutuilla olen saanut sen asukkaansa näköiseksi.

Eniten tykkään avohyllyistä, joihin voi järjestellä tavarat nätisti purkkeihin ja purnukoihin. Ostin pienen kasvin tuomaan vähän vehreyttä ja kirkkaan pinkit pyyhkeet piristykseksi. Minulla on vaniljainen tuoksukynttiläkin, vaikka kynttilät ovat kiellettyjä. Nojatuoli (kuinka luksusta on omistaa nojatuoli!) oli niin likaisen näköinen, että heitin viltin sen päälle. Seinille kuvia ja julisteita, poikaystävän kuva paraatipaikalle, tietokone pöydälle ja vaatteet viikattuina vaatekaappiin: voilà, huone on valmis ja oikein asuttava!

Hienot kengät, ruma matto

Englannin päättäjät eivät ole kovin kiinnostuneet maansa opiskelijoiden rahatilanteesta; lukuvuosimaksut triplaantuvat, opiskelija-alennusta ei tipu julkisissa kulkuvälineissä ja Unicafen tasoisesta tai hintaisesta opiskelijalounaasta voi vain haaveilla. Onneksi kapitalismin huipulla olevat kaupat ovat kiinnostuneet auttamaan poloisia köyhiä opiskelijoita: melkein kaikki vaate- ja asusteketjut tarjoavat 10-20%:n alennuksen opiskelijakorttia vilauttamalla.

Enkä valita ollenkaan. Pitkään ostoslistallani olleet uudet Converset maksavat Suomessa yleensä 69 euora. Tadaa! Upouudet, ihanat laivastonsiniset tennarit 31 punnalla (35 €).



Köyhää opiskelijaa hemmotellaan täällä myös kattavalla second hand -tarjonnalla. Löysin talvitakin Oxfamista (paikallinen Uffi) 18 punnalla. Siinä on hienot napit ja huppukin. 80 % villaa!



Huomatkaa myös ensimmäisessä kuvassa vilahtava ruskeanpunainen kokolattiamatto yhdistettynä vaaleanvihreään seinään. Kyllä brittiläinen sisustus osaa olla kaunista... Jaksan ihmetellä miksi ihmeessä luokkahuoneissakin on kokolattiamatot, ne on niin epäkäytännöllisiä ja rumia. Olen aina pitänyt skandinaavisesta tyylistä; sisustuksesta, muotoilusta, puhtaudesta, yksinkertaisuudesta, luonnollisuudesta. Täällä olen ymmärtänyt vielä paremmin kuinka pohjoismaissa osataan olla oikeasti tyylikkäitä. Ja joo, kauneus on katsojan silmissä. Mutta sitä en ymmärrä, jos joku valitsee mielummin tunkkaisen kokolattiamaton kuin lautalattian.

Kanootin kapean vesille työnsin

Olen monesti vältellyt persoonottoman turistin leimaa otsassani kiertämällä kaukaa kaikenmaailman sightseeing-bussit, opas-kierrokset ja massassa liikkumiset. Nyt mietin miksi. Turisti kuitenkin olen, ja tavoitteena olisi tutustua mahdollisimman hyvin ja mielenkiintoisella tavalla uuteen paikkaan. Paikalliset oppaat ovat paras keino tähän.

Cambridgessa päivän kohokohta oli oikeaoppinen turistikierros kiikkerästä veneestä käsin. Joki oli peilityyni ja yliopiston upeat rakennukset uloittuivat joen molemmille puolille. Pojat sauvoivat paatteja eteenpäin ja kertoivat samalla tarinoita maisemien takana. Me tytöt kikattettiin hauskoille jutuille (ja komeille pojille).

Kuulimme Prinssi Charlesin opiskelukokemuksista Cambridgessa, opiskelijasta, joka oli omin avuin kiivennyt yhteen katedraalin torneista, sekä saimme tietää että osa koristeellisista taloista on itse asiassa opiskelija-asuntoloita (olin hiukan kateudesta vihreä). Innostuin kun kuulin, että Stephen Fry on käynyt Cambridgen yliopiston (ja sellaiset tyypit kuin Charles Darwin, Iisac Newton, Stephen Hawking jne.). Kauhistuin kuullessani, että yksi yliopiston oppilaitoksista suostui ottaamaan tyttöjä oppilaikseen vasta vuonna 1988.

Cambridge

Eilisen vietin Cambridgessa. Bussi lähti liikkeelle aamuseitsemältä ja pääsimme parahiksi näkemään auringonnousun. Paluumatkalla ihailin bussin ikkunasta auringonlaskua. Oli ehkä kivoin päivä vaihdossa tähän asti! Cambridge oli pieni ja rauhallinen kaupunki. Kaikki oli vanhaa ja kaunista. Keskustassa ei ollut autoja, kaikki kadut oli varattu kävelijöille ja pyöräiljöille. Yliopistokaupunki huokui sivistystä ja hienoa arkkitehtuuria. Kaiken kruunasi aurinko, joka paistoi pilvettömältä taivaalta.

Napsin kuvia hullun lailla. Halusin muiston joka hetkestä, vaikka parhaat muistot tuskin koostuu niistä hetkistä, kun tiiraan maisemaa pieneltä lcd-näytöltä. Pitäisi katsella ympärilleen rauhassa, omin silmin, ja tallettaa kuvat mielen ja muistin sopukoihin.

Mutta koska kuvia tuli kuitenkin otettua ja maisemat olivat niin kauniita, niin en höpise sen enempää, vaan annan kuvien kertoa loput.




Bussissa oli aamulla niin kauhian kylmä! Laitoin päälle kaikki vaatteet, jotka olin napannut mukaan ja silti hytisin.






Art & Craft markkinoiden leimasinvalikoima.


Oli hieman hämmentävä näky, kun saimme englantilaisen aamiaisen pöytään ja neljä tyttöä aloittaa vimmaisen valokuvaamisen...


Kuvauskohteemme: ruoka.


Skonssi taitaa olla ainoa englantilainen ruoka, josta todella pidän. Nautittiin aamupala ja skonssit peribrittiläisessä teehuoneessa.





(Vielä lisää Cambridge-hypetystä luvassa, stay tuned! Valokuvaamisen lisäksi oltiin kunnon turisteja ja hypättiin sightseeing -veneeseen/gondoliin. Siitä kuvia sitten vielä erikseen.)

Cutie Pies

Kuvapläjäys keskiviikolta. Oltiin taas kerran keskustassa tyttöjen kanssa. Käytiin elokuvissa ja syömässä. Se on aina mukavaa ajanvietettä.









Tällä kertaa ei shoppailtu, ihailtiin vain. Kaupat on pullollaan kaikkea roinaa, mutta voi miten söpöä roinaa! On cupcakeilla koristeltuja vihkoja, terottimia ja huulikiiltoja, on oravamagneetteja, jopa muumi-aiheista tavaraa löytyy paljon. 7-vuotias minä ei pysyisi pöksyissään kaiken ihanan tilpehöörin keskellä. (Myös 23-vuotiaana jaksan edelleen innostua..) Tiimari on tylsä paikka verrattuna englantilaisiin vastaaviin. 







Ps. Pian on mennyt kolme viikkoa, enkä ole vieläkään päässyt pesemään pyykkiä muuten kuin käsin lavuaarissa. Viittäsataa opiskelijaa kohden on yksi toimiva pesukone. Viisi kertaa olen raahannut pyykkejäni ympäri ämpäri löytämättä toimivaa konetta.
Tuntuu, että mikään ei toimi kunnolla. Olen jo kaksi kertaa mennyt hakemaan saapunutta postipakettia asuntolan postitoimistosta, mutta sitä ei kuulemma löydy mistään. Vessanpöntöt vuotavat, patjan jouset menevät rikki, pakastimet eivät toimi, eikä kukaan tee mitään valituksista huolimatta. Ainoa mitä täällä on saatu aikaiseksi on orvokkien istutus pihalle keskellä lokakuuta. Katsoin monttu auki viittä miestä, jotka kuokkivat maata ja asettivat kymmennittäin orvokkeja sisäänkäynnin viereen. Olihan kukat nättejä, mutta eikö olisi parempi että palkattaisiin mielummin viisi miestä korjaamaan ne pesukoneet??

Elokuvien kuningas

The Lion King pyörii elokuvateatterissa! Käytiin eilen katsomassa se 3D-lasien läpi. Kun alun Circle of Life alkoi soimaan, kylmät väreet kulki pitkin selkää. Oli nostalgista katsoa se valkokankaalta 15 vuoden jälkeen.

Seminaariaiheena tänään: hermafrodiitti koira

Ensimmäiset luennot, seminaarit ja workshopit on nyt aika lailla koettu. Samalla olen voinut hengähtää helpotuksesta. Sain maanantaina vastauksen kaikkiin epäselviin asioihin ja tietotekniset ongelmatkin selvitettiin. Haluan kirjoittaa ylös kokemukseni ensimmäisistä seminaareista, sillä ne olivat kokemuksena jotenkin sykähdyttäviä, vaikka ympäristönä oli tylsät huoneet ja ajatus akateemisesta keskustelusta englanniksi kauhistutti.



Akateeminen keskustelu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Reading English -seminaarissa opettaja Ben kyseli kaikkien kuulumiset, heitti vitsiä toisensa perään ja jatkoi keskustelua Taylorin hermafrodiitista koirasta, joka oli ollut aiheena myös edellisellä tapaamiskerralla. Opettajan mukaan en menettänyt mitään, vaikka en osallistunut ensimmäiselle kokoontumiskerralle. Kerroin nimenhuudon aikana, että "my name actually means blue" (joo, ehkä vähän huijasin) ja se oli kuulemma hyvin runollista ja kaikinpuolin mahtavaa. Kaiken huuleheiton keskellä opettaja osasi myös kertoa kaiken keskeisen.

Attenborough building. Taidehistorian seminaari pidetään 17. kerroksessa ja maisemat ovat upeat korkealta katsottuna.

Taidehistorian seminaarissa opettaja äänsi nimeni "zim". Mutta se on parempi vaihtoehto kuin "sin", synti, jota olen myös kuullut. Tohtori Clark oli aivan oma tapauksensa. Hän selosti mm. kuinka oli kokenut Crystal Palacen palon vuonna -36, joten siitä voi päätellä miehen iän. Hän ei käytä sähköpostia, mutta antoi meille kotinumeronsa. Kuvia katselemme dioilta (enkä nyt tarkoita power point dioja, vaan vanhaa kunnon diaprojektoria). Arkkitehtuuriin pääsemme tutustumaan pienoismallien avulla. Opettaja oli väsännyt pahvisia mallinnoksia goottilaisista kirkoista! Kun hän sai kuulla, että erään ryhmämme pojan äiti on taitelija, hän kutsui itse itsensä pojan luokse kylään. "Jolly good" kuului tämän tästä. Pappa oli aivan mahtava tapaus.

Kolmas opettaja, jonka kanssa olin tekemissä, jäi vastaamaan kysymyksiin tunnin jälkeen. Hän oli hirmu avulias, otti nimemme ylös ja vei meidät jopa tietokoneelle, jotta voitiin näyttää mikä ongelma blackboardissa on. Ja kas, iltapäivällä asia oli jo hoidettu kuntoon.



Opiskelu ei tunnu tällä hetkellä taakalta, sillä henkilökunta on täynnä mukavia ja avuliaita ihmisiä. Muutenkin koko esiintymiskulttuuri on eloisa Suomeen verrattuna. Sisältö on harkittua, ulosanti selkeää, välissä on aina hauskoja anekdootteja. Leicesterissa luento ilman naurua on hukkaan heitetty luento.