Aiemmissa jutuissa olen puhunut kotimaan matkailusta ja suurista suomalaisista. Joten jatkanpa vielä isänmaallisissa tunnelmissa. Tosin nykyään ei voi puhu suomalaisuudesta tai isänmaallisuudesta ilman välitöntä assosisaatiota persuihin. Harmi.
Isänmaa, kotimaa ja suomalaisuus ovat melkein jo kirosanoja, joista tulee mieleen veteraaninen palvonta ja kultaiset suomileijonat lihavilla kauloilla. Tällaiselle urbaanille tytölle ne kuitenkin merkitsevät kotia, juuria sekä tuttua ja turvallista paikkaa. Toiveissani olisi kotimaa, joka on suvaitsevainen ja avoin uusille vaikutteille.
Nämä ovat isoja asioita, joista voisin kirjoittaa kilometrikaupalla, mutta menen asiaan ja esittelen itselleni rakkaan ja hyvin suomalaisen tapauksen, Tapio Rautavaaran. Tapsa on valloittanut suomalaisten sydämet voittamalla mm. olympiakultaa keihäänheitossa, mutta minun sydän on valloitettu muutamalla koskettavalla laululla.
Rosvo-Roope, Päivänsäde ja Menninkäinen sekä Sininen uni ovat olleet rakkaita jo lapsuudesta lähtien. Niillä on jo nostalgista painoarvoa, sanatkin muistan lähes ulkoa. Kaikkea kunniaa ei voi antaa vain Rautavaaralle, sillä kappaleiden takana on myös sellaisia nimiä kuin Reino Helismaa ja Toivo Kärki.
Ehkä hieman kliseisiä, mutta aina yhtä ihania!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti