12.7.2011

Keveää

En ole ikinä erityisemmin välittänyt onko syömäni ruoka rasvaista, epäterveellistä tai muuta pahaa. Kunhan vatsan saa täyteen ja maku on hyvä. (Ekologiset seikat on sitten asia erikseen.) Kuumina kesäpäivinä tulee kuitenkin syötyä kevyesti ihan ajattelematta.






Viime päivien menun teemana näyttää olevan punainen väri.

Ostin melkein kahden kilon vesimelonin ja söin sen kahdessa päivässä. Montakohan siementä tuli syötyä samalla? Simppelissä hedelmäsalaatissa on juurikin sitä vesimelonia sekä lisäksi nektariinia, hunajamelonia ja mansikoita. Alimman kuvan tomaattikeittoon lisäsin paljon tuoretta basilikaa ja raejuustoa. Namnam.

Ei kommentteja: