Arjesta

Sain viiden viikon jälkeen pestyä pyykkiä KONEELLA. Käytin jopa kuivausrumpua ensimmäistä kertaa elämässäni ja voi sitä onnea, kun sain käsiini korillisen puhtaita, lämpimpiä ja tuoksuvia pyyhkeitä ja lakanoita! Ylipäätään se, että löysimme pesutuvasta kaksi toimivaa konetta ilman jonottamista aiheutti riemunkiljahduksia ja voitontanssin. Kotona olen manannut sitä, että joudun raahaamaan pyykit talon toiseen päähän, jossa sijaitsee pyykkitupa toimivine koneineen ja kuivaushuoneineen. Tämän koko pyykkirumbakokemuksen jälkeen pyykinpesu koti-Suomessa ei tunnu enää arjen aherrukselta, vaan luksukselta.

Luksus on sana, jonka liitän täällä aina kotiin ja Suomeen. "When I'm back in Finland, it's gonna be so luxury to sleep in a big soft bed / go to Prisma and buy all the good food / use my shower / hug my boyfriend / write essays in Finnish / have so many clothes etc. Hoi siellä Suomessa asuvat, tajuaetteko minkälaista luksuselämää vietätte siellä? Kotinne ovat kuin viiden tähden hotelleita, joissa on monta haarukkaa ja lasia sekä vessat, jotka toimivat. Olen jo kolme kertaa seisoskellut vessamme edessä kymmenisen minuuttia odottamassa, että vessan vetäminen onnistuu.



Elämäni ei ole täällä askeettista, jos vertaa Afrikan savimajoihin. Mutta siihen nähden mihin olen tottunut, arki rullaa täällä jähmeämmin. Se ei ole vain huono asia, olen oppinut arvostamaan elämäntapaani Suomessa aivan uudella tavalla. On myös hienoa huomata, että tulen toimeen vähemmälläkin. Talouspaperi, valkosipulinpuristin, tv tai kokovartalopeili ovat asioita, joita ilmankin voi elää.

Arki kostuu koulusta, asumisesta, ruuasta, askareista, kavereista, harrastuksista, kaupassa käynnistä ja muusta. Vaihdossa arkeni on ollut hyvin erilaista. Suoraan sanottuna en osaa sanoa olenko onnellinen täällä. Kaikki on ihan hyvin, mutta vaihdon väliaikaisuus, kulttuurierot ja koti-ikävä muistuttavat itsestään jatkuvasti ja muodostavat välillä synkän pilven varjostamaan mieltäni. Elämä täällä tuntuu niin irralliselta. Kuin olisin joku toinen ihminen joka asuu Englannissa, en se sama Sini, joka asuu Suomessa. Voi olla, että olen vain muuttunut täällä niin paljon ihmisenä, vahvistunut ja ajatellut suuria asioita.

Heti ensimmäisinä viikkoina täällä ymmärrykseni elämästäni jotenkin laajentui, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tajusin kuinka hyvin minulla on asiat Suomessa, en haluaisi muuttaa mitään. Kun lähdin pois, siirryin ikään kuin Suomen elämäni ulkopuolelle tarkastelemaan sitä ja huomasin kuinka hyvin asiat ovat. Siksi koti-ikävä vaivaakin varmaan niin paljon. On hankala olla erossa sellaisesta, josta pitää niin paljon. Home is where your heart is ja minun sydämeni on jäänyt Suomeen.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin. Olen aina halunnut vaihtoon ulkomaille ja olisin katunut, jos en olisi sitä tehnyt. Helppoa tämä aika ei tottavie ole ollut. Mutta oivaltavaa sitäkin enemmän. On tärkeää nähdä jotakin muuta kuin sitä samaa arkea mihin on tottunut. Nyt naurattaa ajatus siitä, että jos Suomessa kauppajono matelee, menetän hermoni heti. Täällä kaupan kassajono ei matele; se ei liiku ollenkaan. Kaksi asiakasta jonossa tarkoittaa viidentoista minuutin jonottamista. Eikä haittaa ollenkaan, zen.



Loppujen lopuksi kaupassa käynti tai vessan jakaminen on pikku juttuja. Se ei kaada maailmaa, jos suihku ei toimi kunnolla. On suurempiakin asioita, jotka tuottavat täällä hankaluuksia, kuten ihmissuhteet, sosiaalisuus ja kieli. Suomessa en ole ikinä tuntenut oloa yksinäiseksi, enkä täälläkään voi sanoa olevani yksinäinen. Mutta tärkeät ihmiset ovat kaikki kaukana pohjoisessa. Onneksi olen ystävän kanssa matkassa; se on ollut suuri tuki ja turva. Väliaikaisuus ja kieli vaikuttavat täällä paljon siihen, miten olen ihmisten kanssa. En pysty ilmaisemaan itseäni kunnolla englanniksi ja se on välillä todella turhauttavaa. Esimerkiksi en osaa olla hauska englannin kielellä, kukaan ei ymmärrä vitsejäni vitseiksi. (Se tosin voi vain johtua huonosta huumorintajustani...) Minulla on täällä paljon hyvän päivän tuttuja, kuten kämppikseni, joita moikkaan ja joiden kanssa vaihdan pintapuoliset kuulumiset. Mutta siihen se oikeastaan jääkin. Olen hyvin nirso ihmissuhteissa, ja täällä energiani ei aina vain riitä kaverisuhteiden luontiin.

Olen päättänyt, etten stressaa siitä, että olenko saanut hyviä kavereita ja osallistunko tarpeeksi menoihin. Jos elokuvan katsominen yöpuvussa kotona yksinkertaisesti tuntuu paremmalta kuin yökerhon melussa seisominen, niin miksi lähteä väkisin bilettämään? Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, en välitä mitä muut odottavat minun tekevän. Jos suurin osa erasmuslaisista juhlii joka päivä, se ei tarkoita, että minun pitäisi tehdä sama perässä. Teen vain sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.



Tajusin juuri minkälaisen vuodatuksen olen tänne kirjoittanut, kehtaako tällaista edes julkaista? Mutta avautuminen helpottaa. Kukaan ei jaksa kuunnella valittamista, mutta joskus on vain saatava kaikki negatiivinen ulos, jotta voi taas keskittyä positiiviseen. Vielä on vaihtoa kaksi ja puoli kuukautta edessä, saa nähdä miten arki täällä jatkuu ja saanko uusia suuria oivalluksia.