Hip hei soluasuminen

Heti aluksi varoituksen sana, että luvassa on avautumista ja valitusta. Haluaisin blogini olevan jonkinlainen hyväntuulen satama, mutta tällä hetkellä se on melko hankalaa. Toisaalta, vaikka asiat ovat menneet päin mäntyä ja pieniä vastoinkäymisiä sattuu koko ajan, olen pysynyt kuitenkin tyynenä. Jos jotain olen jo vaihdossa oppinut, niin mielentyyneyttä ja zeniläistä ajattelutapaa. Ja sen, että mikä ei tapa, se vahvistaa.

Eilen saavuttiin asuntolaan, mutta Suvi sai avaimen vasta kuuden tunnin odottelun jälkeen. Ravattiin toimistolta toiselle ja istuttiin odottamassa kadunvarressa roskiksen edessä puolitoista tuntia. Pääsin vasta illalla siivoamaan huonettani ja asettumaan aloilleni. Huoneeni on ihan mukava, miinusta vain kaksimetriselle loisteputkilampulle katossa, joka on ainoa valonlähde, sekä kaltereille ikkunassa. Toisaalta ne tuovat turvallisuuden tunnetta, sillä huoneeni on katutasolla. Katto oli täynnä hämähäkinseittiä, joita pyyhin pois tuolilla seisten.

Tervetuliaispaketti

Huoneen valaistus ei ole paras mahdollinen kuvien ottoon..

Muut tilat solussani onkin sitten mitä ovat. Aivan järkyttäviä. Alakerran vessan haju, joka on kuin pultsari olisi nukkunut siellä viikkoja peseytymättä, on levinnyt koko käytävään. Lavuaari löytyy eri huoneesta, joten päivittäinen reittini on: vessaan, toiseen huoneeseen pesemään kädet ja omaan huoneeseen kuivaamaan ne. Ei helppoa. Ja ovi suositellaan lukittavaksi vessareissunkin ajaksi, sillä kehenkään ei saa luottaa. Suihku on likainen, muovinen koppi ja suihkupään halkaisija on kaksi senttimetriä. Vettä tulee kuin tihkusateessa.

Ja entäs sitten keittiö. Kaikille ei ole tarpeeksi kaappitilaa. Jääkaappiinkin sain raivattua tilaa vain kolmelle tavaralle. Kymmenelle ihmiselle on kuusi hyllyä. Roskis tursuaa yli. Kaiken kruunasi kuollut hiiri, jonka löysin tänään keittiönkaapistani. Manasin aikaisemmin, että kaiken muun kestän, mutta en hiiriä. Kammoksun suorastaan niitä. Tottakai heti ensimmäisenä päivänä törmään hiireen. Rottia odotellessa..

Kämppiksinäni on mm. viisi ranskalaista, joista kolme ei puhu juurikaan englantia. On tylsää, että erasmuslaiset puhuvat keskenään omaa kieltään. Eilen istuin illan huoneessani ja kuulin auki olevasta ikkunasta ainoastaan kolme lausetta englanniksi. Kaikki puhuivat vain ranskaa tai espanjaa.

Kysymys kuulukin, mitä ihmettä oikein teen täällä? Jätin kaiken tärkeän Suomeen ja tulin tänne asumaan läävään.

(Toivottavasti pian kirjoitan iloisempia juttuja. Asiat ovat kuitenkin suurella mittakaavalla hyvin. Ei hätiä mitiä.)