Vaikka lunta on pyryttänyt taivaan täydeltä ja pelkästään metroasemalle kävely sääriin ylettyvässä sohjossa hengästyttää, en ole jäänyt kotiin viltin alle kyhjöttämään. (Ei sekään olisi ollenkaan huono vaihtoehto.)
Kävin katsomassa Sinä päivänä -elokuvan päivänäytöksessä (en raaskinut ostaa popcorneja, sillä parista desistä saa pulittaa yli kolme euroa, murr..), söin nepalilaista, tapasin kaikki parhaat tyypit. Innostuin marketissa hieman liikaa kaikista tutuista tuotteista, joita ei saanut Englannista. Lopputuloksena oli kärryllinen täynnä ruokaa ja jääkaappi, jonka ovea ei meinaa saada kiinni.
Tänään siivoan keittiön ja makuuhuoneen suuret kaapit. Illalla olo on toivottavasti katarttinen, kun kaikki roina on roskiksessa ja presidentinvaaleja voi jännittää siistissä kodissa viinilasi kädessä.
Ps. En ole talvi-ihminen, mutta talviset, lumiset maisemat hivelevät silmiä. Puhdas ja raikas valkoinen on lempivärini. Nautin ihan vain pihamaiseman katselusta (kuvissa) tai metron ikkunan ohi vilahtavista maisemista, kun kaikkialla on kaunis lumipeite.
Pps. En ole talvi-ihminen, mutta viime vuonna kävin pulkkamäessä ja luistelemassa. Oli niin kivaa, että tänä vuonna pitää ottaa uusiksi.
Ppps. Kai olen sittenkin hiukkasen talvi-ihminen...
4 kommenttia:
Kandee olla talvi-ihminen. Mun sisäinen talvi-ihmiseni oli pitkän aikaa piilossa, mutta nyt lumen tultua löysin siitä aimo annoksen. Kävin hiihtämässä!
Hyvä Mirka! Kyllä kandee ollakin, kun toi talvi kestää sen 6 kuukautta. Masistelu ei auta, pitää laittaa vaan sukset tai luistimet jalkaan. Kaikista parasta olis, jos joku vetäis mua pulkassa!
Lumisessa maisemassa on jotain ihan taianomaista. <3__<3
Niinpä, se jotenkin rauhoittaa.
Lähetä kommentti