3.12.2011

Seo joulukuu nytte

PC021121

Onhan sitä joulua fiilisteltävä, vaikka eilen se tuntui aika kaukaiselta, kun näin pojan ulkona t-paita päällä ja nilkat paljaina. Ihmeen paljon täällä näkee kaduilla tyyppejä, jotka näyttävät nauttivan hypotermiasta. Etenkin baarien edustalla viikonloppuisin. Kaikki brittiläiset tytöt laittavat baariin makkarankuorimekon, joka ei ylety peittämään edes kunnolla pakaroita. Jalassa on 12 sentin korot ja takkia ei oteta edes mukaan. Ihan totta. Tytöt hurauttavat taksilla baarin eteen ja jonottavat alle kymmenessä asteessa ainoastaan pikku toppi päällään. Hulluja nuo englantilaiset.

Nyt eksyttiin ihan sivupoluille aiheesta eli joulun tulosta. Sen kunniaksi olen hankkinut joulukalenterin (en muista että olisin ikinä ollut ilman), piparminttutangon ja tuollaisen pörröisen nauhan. Ja Joulutähtikin piti ostaa, kun sai kerta kahdella punnalla. Pirteän punainen puska pöydällä piristää pikkaisen pimeää päivää. (Kyllä, voisin jatkaa tätä vielä pitkään... Vai pitäisikö sanoa: Pöpi pimu pölöttää paljon pölhöstä puheenaiheesta. Parempi pistää pää petiin plus pidättäytyä pulppuavasta papattamisesta.)

PC021115

Juttujeni taso laskee kuin lehmän häntä; ensin laitan blogiini vapaaehtoisesti kuvan Ridge Forresterista ja sitten rupean pelleilämään peellä. Vilpittömät pahoitteluni. Taidan mennä ottamaan päiväunet.

4 kommenttia:

Anu Johanna kirjoitti...

Brittitytöt on kyllä uskomattomia pukeutumisensa suhteen. En tajua minäkään :)

Sini kirjoitti...

Just niin. Kylmettyvät vain sen takia, että voivat pukeutua mahdollisimman mauttomasti...

Maria kirjoitti...

perus :D ei nää suomalaisetkaan kyllä aina ihan.. nään vieläkin satunnaisesti ihmisiä nilkkatennareissa ilman sukkia. Nilkat paljaana vaikka lämpötila pakkasen puolella?

cloudbusted.blogspot.com

Sini kirjoitti...

Auts.. Mikä pakkomielle ihmisillä on paljastaa väkisin nilkkansa? :D