8.6.2012

Kesäpäivä ja kukkatarha kotona

Lämmin kesäpäivä saa hymyn huulille ja energiat virtaamaan. Lomalla on aika ihanaa. 

IMG_2485

Köllin aamulla pitkään, kunnes nousin mutustelemaan paahtoleipiä hillolla kuorrutettuna. Puin päälle mukavat collegehousut ja menin ulos lukemaan. Nurmikko kutitti jalkoja.  Pihalla juoksenteli kolme rusakkoa, kai vielä poikasia, mutta kauhean isokokoisia, eikä ne arkaillut yhtään. Tuijottivat suoraan päin, niin että alkoi jo pelottaa. (Olen kuuluisa siitä, kuinka pelkään eläimiä.)

Sisällä pelasin pasianssia ja voitin kuusi peliä putkeen ja tuuletin. Tein lounaaksi katkarapupastaa, hyvääkin vielä. Sitten poikaystävä lähti mökkeilemään ja sain asunnon omakseni. 

Laitoin uudet lenkkarini jalkaan ja lähdin kävelylle. Meren rannalle ja takaisin. Katselin kuinka ihmiset ahersivat pienillä puutarhapalstoillaan, ja päätin että haluan joskus itsellenikin palstan. Ihailin istutuksia ja poimin mukaan luonnonkukkia, rikkaruohoksi haukuttuja. Yhden lupiinin ja kasan koiranputkea, joissa on nätit valkoiset harsomaiset kukat.

IMG_2492
IMG_2503

Toin kukat kotiin maljakkoon ja mietin matkan varrella, että voisin asua täällä aina.

Sitten puuhailin keittiössä. Tein etikkakurkkuja ja leivoin viisi pellillistä suklaa-kaurakeksejä.

Loppuillan aion lukea lehtiä, vaikka Tuntematon sotilas olisi klassikkolistalla seuraavana. Luen ja syön keksejä ja ehkä vielä yhden hillopaahtiksen.

IMG_2511

Ps. Aion ostaa jonkin tv-sarjaboksin kesäkatsottavaksi, mutta en osaa päättää minkä! Frendit, Big Love, Fligth of the Conchords, House, Greyn anatomia, Mildred Pierce, Täydelliset naiset, Terapiassa, Game of Thrones, Bones, How I Met Your Mother ja niin edelleen ja niin edelleen. Mahdoton valita, suositelkaa jotakin!

6 kommenttia:

anni kirjoitti...

Mää muutan teille! Ihanaa, kepeää ja valoisaa. Haluun kans töihin/kouluun, että voisin olla lomalla. Ohh mikä rentouspäivitys tämä <3

Sini kirjoitti...

Voi miten kepeitä ja valoisia kommentteja sulta nyt sateleekin. :)) Paransi päivää entisestään. Ja hei, senkun vaihtaa vaan lomamoodin päälle, nythän voit pitää lomaa pääsykoestressistä!

Piritta kirjoitti...

Oi, miten ihana tunnelma näissä kuvissa onkaan! Aivan ihanalta kuulostaa myös koko päiväsi ohjelma, olisipa minullakin jo loma! Kirjoitustasi lueskellessa tosin tuntui kuin olisin päässyt pieneksi hetkeksi viettämään kanssasi lomapäivää, poimimaan kukkasia ja syömään keksejä. :)

Sini kirjoitti...

Kiitos, Ginger! Suosittelen kukkien poimintaa ja leipomista, vaikka ihan töiden jälkeen tehtynä. ;)

Tuuli kirjoitti...

Ihana postaus jälleen :) Sarjoista suosittelen Game of Thronesia - juuri sain 2. kauden vikan jakson katsottua, melkein on eka kirja luettuna. Olen koukussa!

Sini kirjoitti...

Game of Thronesia vilkuilin teeveestä, vaikutti hyvältä, ei tosin sieltä kevyimmästä päästä. ;) Jos ei dvd:tä, niin kirjat voisin ainakin hankkia!