1.11.2011

Arjesta

Sain viiden viikon jälkeen pestyä pyykkiä KONEELLA. Käytin jopa kuivausrumpua ensimmäistä kertaa elämässäni ja voi sitä onnea, kun sain käsiini korillisen puhtaita, lämpimpiä ja tuoksuvia pyyhkeitä ja lakanoita! Ylipäätään se, että löysimme pesutuvasta kaksi toimivaa konetta ilman jonottamista aiheutti riemunkiljahduksia ja voitontanssin. Kotona olen manannut sitä, että joudun raahaamaan pyykit talon toiseen päähän, jossa sijaitsee pyykkitupa toimivine koneineen ja kuivaushuoneineen. Tämän koko pyykkirumbakokemuksen jälkeen pyykinpesu koti-Suomessa ei tunnu enää arjen aherrukselta, vaan luksukselta.

Luksus on sana, jonka liitän täällä aina kotiin ja Suomeen. "When I'm back in Finland, it's gonna be so luxury to sleep in a big soft bed / go to Prisma and buy all the good food / use my shower / hug my boyfriend / write essays in Finnish / have so many clothes etc. Hoi siellä Suomessa asuvat, tajuaetteko minkälaista luksuselämää vietätte siellä? Kotinne ovat kuin viiden tähden hotelleita, joissa on monta haarukkaa ja lasia sekä vessat, jotka toimivat. Olen jo kolme kertaa seisoskellut vessamme edessä kymmenisen minuuttia odottamassa, että vessan vetäminen onnistuu.

PA160507

Elämäni ei ole täällä askeettista, jos vertaa Afrikan savimajoihin. Mutta siihen nähden mihin olen tottunut, arki rullaa täällä jähmeämmin. Se ei ole vain huono asia, olen oppinut arvostamaan elämäntapaani Suomessa aivan uudella tavalla. On myös hienoa huomata, että tulen toimeen vähemmälläkin. Talouspaperi, valkosipulinpuristin, tv tai kokovartalopeili ovat asioita, joita ilmankin voi elää.

Arki kostuu koulusta, asumisesta, ruuasta, askareista, kavereista, harrastuksista, kaupassa käynnistä ja muusta. Vaihdossa arkeni on ollut hyvin erilaista. Suoraan sanottuna en osaa sanoa olenko onnellinen täällä. Kaikki on ihan hyvin, mutta vaihdon väliaikaisuus, kulttuurierot ja koti-ikävä muistuttavat itsestään jatkuvasti ja muodostavat välillä synkän pilven varjostamaan mieltäni. Elämä täällä tuntuu niin irralliselta. Kuin olisin joku toinen ihminen joka asuu Englannissa, en se sama Sini, joka asuu Suomessa. Voi olla, että olen vain muuttunut täällä niin paljon ihmisenä, vahvistunut ja ajatellut suuria asioita.

Heti ensimmäisinä viikkoina täällä ymmärrykseni elämästäni jotenkin laajentui, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tajusin kuinka hyvin minulla on asiat Suomessa, en haluaisi muuttaa mitään. Kun lähdin pois, siirryin ikään kuin Suomen elämäni ulkopuolelle tarkastelemaan sitä ja huomasin kuinka hyvin asiat ovat. Siksi koti-ikävä vaivaakin varmaan niin paljon. On hankala olla erossa sellaisesta, josta pitää niin paljon. Home is where your heart is ja minun sydämeni on jäänyt Suomeen.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin. Olen aina halunnut vaihtoon ulkomaille ja olisin katunut, jos en olisi sitä tehnyt. Helppoa tämä aika ei tottavie ole ollut. Mutta oivaltavaa sitäkin enemmän. On tärkeää nähdä jotakin muuta kuin sitä samaa arkea mihin on tottunut. Nyt naurattaa ajatus siitä, että jos Suomessa kauppajono matelee, menetän hermoni heti. Täällä kaupan kassajono ei matele; se ei liiku ollenkaan. Kaksi asiakasta jonossa tarkoittaa viidentoista minuutin jonottamista. Eikä haittaa ollenkaan, zen.

PA160506

Loppujen lopuksi kaupassa käynti tai vessan jakaminen on pikku juttuja. Se ei kaada maailmaa, jos suihku ei toimi kunnolla. On suurempiakin asioita, jotka tuottavat täällä hankaluuksia, kuten ihmissuhteet, sosiaalisuus ja kieli. Suomessa en ole ikinä tuntenut oloa yksinäiseksi, enkä täälläkään voi sanoa olevani yksinäinen. Mutta tärkeät ihmiset ovat kaikki kaukana pohjoisessa. Onneksi olen ystävän kanssa matkassa; se on ollut suuri tuki ja turva. Väliaikaisuus ja kieli vaikuttavat täällä paljon siihen, miten olen ihmisten kanssa. En pysty ilmaisemaan itseäni kunnolla englanniksi ja se on välillä todella turhauttavaa. Esimerkiksi en osaa olla hauska englannin kielellä, kukaan ei ymmärrä vitsejäni vitseiksi. (Se tosin voi vain johtua huonosta huumorintajustani...) Minulla on täällä paljon hyvän päivän tuttuja, kuten kämppikseni, joita moikkaan ja joiden kanssa vaihdan pintapuoliset kuulumiset. Mutta siihen se oikeastaan jääkin. Olen hyvin nirso ihmissuhteissa, ja täällä energiani ei aina vain riitä kaverisuhteiden luontiin.

Olen päättänyt, etten stressaa siitä, että olenko saanut hyviä kavereita ja osallistunko tarpeeksi menoihin. Jos elokuvan katsominen yöpuvussa kotona yksinkertaisesti tuntuu paremmalta kuin yökerhon melussa seisominen, niin miksi lähteä väkisin bilettämään? Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, en välitä mitä muut odottavat minun tekevän. Jos suurin osa erasmuslaisista juhlii joka päivä, se ei tarkoita, että minun pitäisi tehdä sama perässä. Teen vain sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

PA160516

Tajusin juuri minkälaisen vuodatuksen olen tänne kirjoittanut, kehtaako tällaista edes julkaista? Mutta avautuminen helpottaa. Kukaan ei jaksa kuunnella valittamista, mutta joskus on vain saatava kaikki negatiivinen ulos, jotta voi taas keskittyä positiiviseen. Vielä on vaihtoa kaksi ja puoli kuukautta edessä, saa nähdä miten arki täällä jatkuu ja saanko uusia suuria oivalluksia.

30.10.2011

Diwali !

Diwali on hindujen suuri valon juhla, jolloin intialaiset sytyttävät valoja, lyhtyjä ja kynttilöitä sekä ampuvat ilotulituksia. Valot symboloivat hyvän voittoa pahasta. Perheet siivoavat kotinsa, sytyttävät kynttilöitä, tapaavat sukulaisiaan ja yksinkertaisesti juhlivat joukolla tärkeää päiväänsä. Leicesterissa järjestetään yhdet suurimmista Diwali-juhlista Intian ulkopuolella, joten juhlintaan oli osallistuttava!

Leicesterin intialaisessa kaupunginosassa suuri katu oli suljettu juhlijoita varten. Kaikkialle oli ripustettu valoköynnöstä, intialainen musiikki pauhasi kauittimista, naiset olivat pukeutuneet parhamipiin sareihinsa ja bindeihinsä, lapset heittelivät koiranpommeja ja kaikki oli ihanan eksoottista, vaikka oltiin keskellä Englantia. Kaupunki järjesti ohjelmaa lavalla ja illan päätteeksi jättimäisen ilotulitus-shown. Myös paikalliset ampuivat ilotulituksia pihoiltaan, joten pieniltä kujiltakin näki värikkäiden valojen räiskyntää.

PA260595

PA260597

PA260607

PA260593

PA260616

PA260613

27.10.2011

Viestejä seiniltä

Tyhjät seinät kaipaavat jotain täytettä; tauluja, kuvia tai julisteita. Julisteen kuvan pitää olla kaunis, mutta haluan myös, että kuvat merkitsevät jotain, että niillä on jokin sanoma. Sanoman ei tarvitse olla jalo ja viisas, kuvan merkitys voi muodostua vaikka kauniista sinisävyistä. Täällä vaihdossa olen ripustanut kuvia joka seinälle.

Yliopistolla järjestettiin posterimyynti, josta nappasin mukaani mustavalkoisen julisteen. Se on hieman kliseinen, mutta sanoma on positiivinen ja juuri sellainen, jota täällä kaipaan:

Dance - as though no one is watching you
Love - as though you have never been hurt before
Sing - as though no one can hear you
Live - as though heaven is on earth

PA130280

Muumit ovat seuranneet minua tänne Suomesta asti. Muumipapan filosofia muistuttaa, että joskus tasainen perhe-elämä on vaihdettava seikkailuun:

Muumimamma: Eikö rauhallinen perhe-elämä olekin ihanaa?
Muumipappa: Ky-y-llä, mutta se olisi vielä ihanampaa, jos jotain hirveän jännittävää tapahtuisi!

PA130285

Rullasin matkalaukkuun mukaan taidejulisteen Gustav Klimtin maalauksesta. Ostin sen Wienistä, ihailin sitä kotona ja nyt julisteen matka on jatkunut Englantiin saakka. Se muistuttaa yhtä aikaa matkustelusta ja kodista. On mukavaa, että sänkyni yläpuolella naiset lepäävät raukeina.

PA130299
Gustav Klimt: Die Jungfrau (Neitsyt)

26.10.2011

Nottingham

Viime viikolla käytiin Suvin kanssa piipahtamassa Nottinghamissa. Ihan mukava pieni reissu, mutta kaupunki ei ollut kovin kummoinen. Päivän paras juttu taisi olla kupilliset kaakaota junaa odotellessa. Tai Fat Cat -niminen ravintola/pubi, jossa käytiin syömässä. Nottinghamin linna oli ehtinyt mennä jo kiinni iltapäivällä ja kaupat sulkivat ovensa viiden ja kuuden välillä. Ilta ei ole siis paras aika tutustua kaupunkiin.

PA190519
Junan likaisen ikkunan läpi näkyi teollista maisemaa.

PA190532
Robin Hood näkyi kaikkialla; näin pensaan, patsaan, magneetteja, ikkunamaalauksia jne.

PA190523

PA190522

PA190527
Pakollinen turistiposeeraus "linnan" edustalla. Voiko tuota kutsua edes linnaksi?

Joka tapauksessa oli mukava nähdä taas uusi kaupunki ja uusia maisemia. Ja nyt haluaisin katsoa kovasti Disneyn version Robin Hoodista.

24.10.2011

Vintage Market

Viikonlopun vietin Lontoossa. Miniloma miljoonakaupungissa oli oikein mukava, etenkin kun samalla hain sieltä mukaani tyypeistä tärkeimmän. Poikaystäväni on nyt siis täällä kylässä ja olen aaaika innoissani. Tämä viikko on omistettu pelkästään yhdessäololle. Näytän kampusta ja kaupunkia, kaikkea mikä on minulle jo tuttua. Huomenna lähdetään katsomaan miltä Birmingham näyttää.

Koulustressin unohdan viikon ajaksi. Ja vitsit, viikko ilman ikävöintiä! Se pikselimössöinen poika skypen ruudulla onkin oikea ihminen, jota voi halia. Käsi on lämmin ja siitä voi pitää kiinni. Aika ihanaa.

Blogiin päivitän tällä viikolla aiemmin kirjoittamiani juttuja, joita en ole ehtinyt vielä julkaista. Esimerkiksi jokin aikaa sitten kävin Vintage-markkinoilla. Ostin vaikka mitä, vaikka varaa ei olisi ollut. Mutta minkäs teet, kun pöydät notkuvat uniikkien, kauniiden ja edullisten vaatteiden painosta.

PA160492

PA160490

PA160500

PA160496

PA160489

Englanti on second hand -kauppojen mekka. Pelkästään Leicesterista löytyy suuri tarjonta vintage-vaatteita. Löysin markkinoilta täydellisen valkoisen palmikkoneuleen, jota olen etsinyt yli vuoden. Kun sellaisen aarteen löytää vintagena, juuri oikeassa koossa, riemu on paljon suurempi verrattuna siihen, että olisin löytänyt paidan H&M:stä. Pesunkin jälkeen neule tuoksuu vanhan naisen parfyymilta, mutta on mukavaa, että vaatteella on tarina.

21.10.2011

Block KK, Room 1


PA130247

PA130260

PA130261

PA130302

Siinä on huoneeni, kotini, paikka, jossa vietän yöt ja osan päivistä. Rumista verhoista ynnä muusta huolimatta se on oikein mukava pesäkolo. Viihdyn yllättävän hyvin täällä kaltereiden takana. Pienillä jutuilla olen saanut sen asukkaansa näköiseksi.

Eniten tykkään avohyllyistä, joihin voi järjestellä tavarat nätisti purkkeihin ja purnukoihin. Ostin pienen kasvin tuomaan vähän vehreyttä ja kirkkaan pinkit pyyhkeet piristykseksi. Minulla on vaniljainen tuoksukynttiläkin, vaikka kynttilät ovat kiellettyjä. Nojatuoli (kuinka luksusta on omistaa nojatuoli!) oli niin likaisen näköinen, että heitin viltin sen päälle. Seinille kuvia ja julisteita, poikaystävän kuva paraatipaikalle, tietokone pöydälle ja vaatteet viikattuina vaatekaappiin: voilà, huone on valmis ja oikein asuttava!

19.10.2011

Hienot kengät, ruma matto

Englannin päättäjät eivät ole kovin kiinnostuneet maansa opiskelijoiden rahatilanteesta; lukuvuosimaksut triplaantuvat, opiskelija-alennusta ei tipu julkisissa kulkuvälineissä ja Unicafen tasoisesta tai hintaisesta opiskelijalounaasta voi vain haaveilla. Onneksi kapitalismin huipulla olevat kaupat ovat kiinnostuneet auttamaan poloisia köyhiä opiskelijoita: melkein kaikki vaate- ja asusteketjut tarjoavat 10-20%:n alennuksen opiskelijakorttia vilauttamalla.

Enkä valita ollenkaan. Pitkään ostoslistallani olleet uudet Converset maksavat Suomessa yleensä 69 euora. Tadaa! Upouudet, ihanat laivastonsiniset tennarit 31 punnalla (35 €).

PA170531

Köyhää opiskelijaa hemmotellaan täällä myös kattavalla second hand -tarjonnalla. Löysin talvitakin Oxfamista (paikallinen Uffi) 18 punnalla. Siinä on hienot napit ja huppukin. 80 % villaa!

PA170523

Huomatkaa myös ensimmäisessä kuvassa vilahtava ruskeanpunainen kokolattiamatto yhdistettynä vaaleanvihreään seinään. Kyllä brittiläinen sisustus osaa olla kaunista... Jaksan ihmetellä miksi ihmeessä luokkahuoneissakin on kokolattiamatot, ne on niin epäkäytännöllisiä ja rumia. Olen aina pitänyt skandinaavisesta tyylistä; sisustuksesta, muotoilusta, puhtaudesta, yksinkertaisuudesta, luonnollisuudesta. Täällä olen ymmärtänyt vielä paremmin kuinka pohjoismaissa osataan olla oikeasti tyylikkäitä. Ja joo, kauneus on katsojan silmissä. Mutta sitä en ymmärrä, jos joku valitsee mielummin tunkkaisen kokolattiamaton kuin lautalattian.