Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

19.6.2012

Kirjaurakka

IMG_2372

Eilen oli toinen ja viimeinen tentti Kotimaisen kirjallisuuden Klassikot-kurssista, josta olen täällä blogissakin jo meuhkannut useaan otteeseen. Kurssi on käytävä, jos mielii olla joskus pätevä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja (pätevä sanan molemmissa merkityksissä).

Tuohon kuvaan ne on pinottuna. 32 kirjaa. Melkein kaikki luin, tai siis pikaluin. Joukossa oli todella hyviä teoksia. Lukuvinkkinä ainakin Aaro Hellaakosken Jääpeili, Canthin teokset, Juhani Ahon Papin rouva ja Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Ja Kalevala tietty! Kyllä sitä kasvoi kiinnostus ja ylpeys kotimaista kulttuurihistoriaa kohtaan. Vaikkakin suurin osa kirjoista kertoi maalla asuvista yksinkertaisista miehistä, jotka juopottelivat minkä kerkesivät.

Nyt suunnitelmissani on käydä kotikaupungissani Järvenpäässä vierailemassa Aholassa ja Ainolassa pitkästä aikaa. Kiinnostaisi lukea myös joitakin elämänkertoja. Kultakauden taiteilijoilla on ollut pienet piirit.

Mutta seuraavaksi kuitenkin Aku Ankan taskukirjoja, kiitos!

27.5.2012

Aurinko paistaa ja kukat kukkii

IMG_2342
IMG_2310
IMG_2308

It's summer time baby, jeah!

Perjantaina oli viimeinen työpäivä, seuraava on vasta elokuun lopulla. Sen kunniaksi mentiin työkavereiden kanssa puistoon kera siiderien, croissanttien ja mansikoiden. Lauantaina jatkoin puistossa makaamista ja croissanttien syömistä. Pelkät shortsit ja t-paita päällä pärjäsi! Oli kuuma!

Tämä kaikki kuulostaa varmasti mukavalta, mutta viime päiviä on myös varjostanut armoton pakkolukeminen. Laukussani on aina mukana pari klassikkoa, joita pikaluen metrossa, puistossa ja sohvalla, jokaisena toimettomana hetkenä. Nummisuutarit "luin" puolessa tunnissa, Järnefeltin Isänmaan kolmen metromatkan aikana. Mitä tästä opimme lapsukaiset? -Mitään ei kannata jättää viime tippaan.

Mutta ei tentit paljon stressaa, kun kesä ja lämpö hellivät.

12.5.2012

Lukutauolla

IMG_1056
IMG_2070

Tämän viikon olen lueskellut maailman tylsintä tenttikirjaa. Uuvuttavaa puuhaa olen piristänyt värikkäillä tarraliuskoilla, ja niistä inspiroituneena lakannut lukutauolla kynnet värikkääksi.

Pian laitan kirjan kiinni ja lähden töihin. Sitten saa aherrus hetkeksi riittää. Huomenna vietän äitenpäivää ja omia synttäreitäni. Tänään illalla juhlinta alkaa drinkeillä ja mutakakulla (ainakin tällaisen toiveen olen heittänyt ilmaan). Huomenna on luvassa äitienpäivä-brunssi sukulaisten kesken.

Sitten on taas jatkettava lukemista...

26.3.2012

#22 Where you work

IMG_1295

En viitsinyt kuvata työpaikalla, enkä luentosalissa. Niinpä kuvauskohteeksi valikoitui kolmas paikka, jossa työskentelen, kotitoimisto. Se on pöydännurkka, josta löytyy kannettava ja epämääräinen läjä papereita. Kevättä kohden kouluhommat painaa päälle. Eilen illalla naputin kiireessä ruotsin esitelmää, jonka esitin tänään. Pidän pääosin opiskelusta, mutta välillä tuntuu, ettei vapaapäiviä ole. Aina on jokin kirjoitelma tai projekti, jota pitäisi tehdä.

Ps. Tajusin juuri, kuinka muumihahmot ovat vallanneet työpisteeni.

/ Photo a day

5.12.2011

Hommia

Kolmessa viikossa minun pitää tehdä kaikki tämä:

- 3000 sanan analyysi Donatellon veistosten innovaatioista
- 2000 sanan analyysi Lord Tennysonin runosta
- 500 sanan runoanalyysi
- esitelmä suomen ja turkin ääntämisestä
- transkriptio, jossa pitää kääntää dialogi foneettisiin aakkosiin
- itse-arviointi
- pronunciation written test
- bibliography and referencing tutorial

Että sellaista. Kotini on vankilani, jossa näpyttelen päivät pitkät tekstiä hikihatussa ja tarkistan joka toisen sanan sanakirjasta.

Mutta jos ei muuta hyvää, niin ainakin loma tuntuu tämän aherruksen jälkeen entistä paremmalta.


Kuva: we♥it

9.11.2011

Busy as a bee

Aargh, hukun tällä hetkellä kouluhommiin. Deadlaineja pukkaa, tälläkin hetkellä pitäisi kirjoittaa esseetä goottilaisesta arkkitehtuurista. Suoritan 30 opintopistettä 2,5 kuukaudessa, joten ei ihme, että kiirettä pitää. Korvaan kaikki tammikuun kokeet esseillä, mikä tarkoittaa, että ennen joululoman alkua erilaisia kirjoitelmia, analysointeja ja esseitä pitää palauttaa jatkuvalla syötöllä.

Onneksi päivät ei kulu ainoastaan koneen edessä istuen ja tiiliskivikirjoja lukien. Välillä on katsottava How I Met Your Motheria, käytävä Erasmus-kokoontumisissa, Crepes-iltamissa tai katsottava Hitchcockin leffa. Tai ihailtava ilotulituksia, kuten tein viikonloppuna. Varma tapa rentoutua ja unohtaa koulustressi.

PB050862

11.10.2011

Seminaariaiheena tänään: hermafrodiitti koira

Ensimmäiset luennot, seminaarit ja workshopit on nyt aika lailla koettu. Samalla olen voinut hengähtää helpotuksesta. Sain maanantaina vastauksen kaikkiin epäselviin asioihin ja tietotekniset ongelmatkin selvitettiin. Haluan kirjoittaa ylös kokemukseni ensimmäisistä seminaareista, sillä ne olivat kokemuksena jotenkin sykähdyttäviä, vaikka ympäristönä oli tylsät huoneet ja ajatus akateemisesta keskustelusta englanniksi kauhistutti.

PA060162

Akateeminen keskustelu ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Reading English -seminaarissa opettaja Ben kyseli kaikkien kuulumiset, heitti vitsiä toisensa perään ja jatkoi keskustelua Taylorin hermafrodiitista koirasta, joka oli ollut aiheena myös edellisellä tapaamiskerralla. Opettajan mukaan en menettänyt mitään, vaikka en osallistunut ensimmäiselle kokoontumiskerralle. Kerroin nimenhuudon aikana, että "my name actually means blue" (joo, ehkä vähän huijasin) ja se oli kuulemma hyvin runollista ja kaikinpuolin mahtavaa. Kaiken huuleheiton keskellä opettaja osasi myös kertoa kaiken keskeisen.

PA110207
Attenborough building. Taidehistorian seminaari pidetään 17. kerroksessa ja maisemat ovat upeat korkealta katsottuna.

Taidehistorian seminaarissa opettaja äänsi nimeni "zim". Mutta se on parempi vaihtoehto kuin "sin", synti, jota olen myös kuullut. Tohtori Clark oli aivan oma tapauksensa. Hän selosti mm. kuinka oli kokenut Crystal Palacen palon vuonna -36, joten siitä voi päätellä miehen iän. Hän ei käytä sähköpostia, mutta antoi meille kotinumeronsa. Kuvia katselemme dioilta (enkä nyt tarkoita power point dioja, vaan vanhaa kunnon diaprojektoria). Arkkitehtuuriin pääsemme tutustumaan pienoismallien avulla. Opettaja oli väsännyt pahvisia mallinnoksia goottilaisista kirkoista! Kun hän sai kuulla, että erään ryhmämme pojan äiti on taitelija, hän kutsui itse itsensä pojan luokse kylään. "Jolly good" kuului tämän tästä. Pappa oli aivan mahtava tapaus.

Kolmas opettaja, jonka kanssa olin tekemissä, jäi vastaamaan kysymyksiin tunnin jälkeen. Hän oli hirmu avulias, otti nimemme ylös ja vei meidät jopa tietokoneelle, jotta voitiin näyttää mikä ongelma blackboardissa on. Ja kas, iltapäivällä asia oli jo hoidettu kuntoon.

PA060163

Opiskelu ei tunnu tällä hetkellä taakalta, sillä henkilökunta on täynnä mukavia ja avuliaita ihmisiä. Muutenkin koko esiintymiskulttuuri on eloisa Suomeen verrattuna. Sisältö on harkittua, ulosanti selkeää, välissä on aina hauskoja anekdootteja. Leicesterissa luento ilman naurua on hukkaan heitetty luento.