Ystävänpäivä

Eilinen ystävänpäivä tuli vietettyä suurilta osin luennoilla. Onneksi yliopistossa sisustus on kohdallaan, ainakin päärakennuksen vanhalla puolella.

Koulun jälkeen vähän hienosteltiin poikaystävän kanssa. Käytiin Senaatintorilla Cafe Engelissä iltapalalla. Jälkiruuaksi haettiin Stokkalta pari macaronsia ja isot pullat, jotka muuttui kerman ja hillon avulla jättimäisiksi laskiaispulliksi. Tai anteeksi, eihän nämä olleet mitään tavallisia pullia, vaan kulkivat nimellä Frambois Brioche. No, ainakin ranskalaiselta kuulostava pulla sopi hyvin päivän hienostelu-teemaan.

Erään irlantilaisen tarina

Dublinissa Writer's Museumissa tutustuin paremmin irlantilaiseen kirjallisuushistoriaan. Museossa ihmettelin, miksi niin monet alunperin irlantilaiset kirjailijat tuntuvat jollei halveksivan, niin ainakin omaavan viha-rakkaus-suhteen kotimaatansa kohtaan.

Pienestä maasta on ponnistanut suuri määrä maailmankuuluja, arvostettuja kirjailijoita Yeatsista Samuel Beckettiin. Moni on saanut inspiraation teoksiinsa Irlannista, mutta näkökulma on usein synkkä ja pessimistinen. Hyvä esimerkki on James Joyce, joka käsittelee kirjoissaan Irlantia ja Dublinia, mutta asui itse suurimman osan aikuisiästään ulkomailla.

Museossa pysähdyimme Frank McCourtin kuvan kohdalle. Kirjailija oli minulle täysin tuntematon, mutta matkaseuralaiseni Suvi osasi kertoa miehestä lisää. Suomessa lainasin Suvilta McCourtin Seitsemännen portaan enkeli -romaanin. Se on omaelämäkerrallinen tarina kirjailijan köyhästä lapsuudesta Irlannissa. McCourt on jonon jatke irlantilaiselle kirjallisuusperinteelle; hän kirjoittaa elävästi elämästä Irlannissa. Mutta elämä maassa näyttäytyy kurjuutena. McCourt muutti Yhdysvaltoihin heti 19-vuotta täytettyään.

Seitsemännen portaan enkeli antaa ainakin osittain vastauksen, miksi irlantilaiset kirjailijat karkaavat maasta heti tilaisuuden tultua. Moni perhe on elänyt suuressa köyhyydessä, työttömyys ja alkoholismi syynä ja seurauksena. Kirjoissa kuvataan sateista ja sumuista ilmastoa ja likaisia kaupungin katuja. Tiukka katolilaisuus tuntuu tukahduttavalta ja rajoittavalta. Mielenkiintoisia aiheita kirjoille, mutta ei kovin hyviä lähtökohtia oikealle elämälle.



McCourtin Pulitzer-palkitun romaanin sielu on sen tosipohjaisuus sekä autenttiselta kuulostava lapsikertoja, jonka näkökulmasta maailma näyttäytyy aivan erityislaatuisena. Kyyneleet kihoavat silmiin, kun seitsenvuotias poika kuvailee kotiolojaan kirppujen ja ryysyjen keskellä. Samalla on pakko hymyillä, sillä lapsen maailma on seikkailuja täynnä ja toivo elää, vaikka kaikki tuntuu hajoavan käsiin.

Lapsen näkökulma tekee tarinasta entistäkin koskettavamman. Miten pieni poika voi selvitä kaikista niistä vastoinkäymisistä, nälästä ja sairauksista? Rahattomanakin jalkapallon saa tehtyä lampaan virtsarakoista ja rievuista. Pennyllä ostettu toffee maistuu taivaalliselta, vaikka se olisi ostettu veljen hautajaispäivänä.

Seitsemännen portaan enkeli onnistuu kaikessa siinä, mitä hyvältä kirjalta voi odottaa. Se avaa oven tuntemattomaan maailmaan, naurattaa, itkettää ja herättää ajatuksia. Joskus on elettävä köyhyyden keskellä, edes mielikuvitusmaailmassa. Se antaa uusia näkökulmia ja opettaa arvostamaan omaa kylläistä elämää.

Tahtoisin matkustaa sateiseen Limerickiin, köyhälistön alueelle, etsiä sieltä pienen Frankin, halata häntä ja kertoa, että kaikki tulee olemaan hyvin, odotahan vain.

Villava viikonloppu

Tuo yllä oleva puskakasvi on muuten kahvi. Nätti ja helppohoitoinen, papuja se ei kuitenkaan anna.

Lampaantaljasta olen haaveillut pitkään. Sain sen lahjaksi viime viikolla. On niin pörröinen ja pehmeä, että silittelen sitä aina ohi kulkiessa. Talja hakee vielä paikkaansa, en tiedä laitanko sen sohvalle vai sen viereen vaiko sängylle vai sen viereen. Laskiaisena se pääsee ainakin pulkkamäkeen pepun alle lämmittämään.

Tulppaanit muistuttavat lähestyvästä keväästä.

Eilen oli mukavaa. Olen huomannut, että hyvät päivät noudattelevat usein tiettyä kaavaa. Kaavaan kuuluu vapaapäivä, myöhään nukkuminen ja jatkuva herkkutelu. Eilen testasin Herttoniemen teollisuusalueella kiinalaista ravintolaa. Kahdeksan euron hintaiseen lounaseen sisältyi myös sushia. Maha täynnä kävin Maximissa katsomassa The Descendants -leffan. Oikein hyvä. Oikeaa elämää, oikeita ihmisiä. Illalla kokeiltiin tehdä ensimmäistä kertaa itse perunalastuja. Eikä muuten ollut viimeinen kerta. Hirmuisen helppoja tehdä ja rapsahtelivat suussa. Jälkkäriksi oli vielä lasilliset Baileysia jäillä. Nam.

Säästöpossun ruokintaa

Raha ei kasva puissa, varsinkaan opiskelijana. Siksi on mietittävä tarkkaan miten vähät roposensa käyttää. Olen tarkka raha-asioissa, mutta myös huomannut, että liika pihistely on pahaksi. Olen löytänyt omat tapani säästää. Ne ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta toimivat muistutuksena, että mukavaa elämää voi viettää ilman lottovoittoakin.

Tee ruoka itse.

- Ravintolaillalliset ovat ajoittain ihania, mutta jos pistäytyy pari kertaa viikossa picnicissä salaatilla tai kiinalaisessa buffetissa, ulkonasyömisen luksus haihtuu ja rahaa palaa. Tee ruokaa kotona, käytä paljon kasviksia ja kauden tuotteita, pakasta.

- Kolmen ruokalajin kynttiläillallisen voi järjestää myös kotona. Omaan keittiöön saa ravintolaeleganssia pyötäliinalla, serveteillä, kauniilla kattauksella ja tietysti niillä kynttilöillä. Tee helppoa ruokaa ja juo kokkailun lomassa lasi viiniä. Tiskit voi jättää seuraavaan päivään.

- Opiskelijaruokalat ja ateriatuki on opiskelijalle luojan lykky: lämpimän aterian, juoman, salaatin ja leivän saa kahdella ja puolella eurolla. (Tämä on hieno etuus kun vertaa esimerkiksi Englantiin, missä yliopistolla vaihtoehtona oli suurimmaksi osin vain roskaruokaa viidellä punnalla tai kolmioleipää kahdella punnalla.)

Kolua kirpputorit.

- Ostin pari viikkoa sitten kirppikseltä ison kassillisen verran hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä vaatteita 26 eurolla. Valkoinen t-paita euron, Vero Modan pikkumusta 3€, kevättakki 4€, pitsipaita euron, kaulahuivi euron jne. Ja kaupan päälle tulee vielä löytämisen riemu.

- Vaatteiden lisäksi kirppareilta löytyy aina kivoja sisustusjuttuja, kuten astioita.

- Huuto.nettiä kannattaa selailla. Paras löytöni sieltä on nykyinen sohvamme: se on alunperin Vepsäläiseltä, untuvatäytteinen ja maksoi meille sata euroa.

Kulttuuri ei ole kallista.

- Kirjat ostan aina divarista. Toisaalta miksi edes ostaa kirjoja, kun kirjastopalvelu on niin loistava keksintö. Sanotaan, että "mitään tässä elämässä ei saa ilmaiseksi". No kirjastosta saa! (Okei, ne verot...) Vaikka tili näyttäisi nollaa, kirjastosta voi aina hakea viihdettä tai tietoa.

- Ostan sarjalippuja elokuviin. Ne tulevat kertalippuja halvemmiksi. Silloin tulee myös käytyä helpommin elokuvissa, kun kerta niitä lippuja on jo valmiina.

- Nykyään teatteriliput opiskelija-alennuksella ovat melkein yhtä halpoja kuin viikonlopun leffanäytökset. Myös teattereihin saa sarjalippuja.

Kaikista paras säästövinkki on luultavasti se, että harkitse ennen kuin ostat. Kun on hankkimassa tavaraa, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä "tarvitsenko tätä todella". Ei kannata ostaa mitään ihan kivaa. Vie kassalle asti vain sellaista, josta ajattelet: "Tämä on aivan täydellinen! Laitan tämän paidan heti huomenna päälle! / Tämä lamppu sopii loistavasti siihen tyhjään olohuoneen nurkkaan!" Jos jokin tuotteessa mietityttää, se ei ole silloin se oikea.

On myös muistettava, että elämässä on paljon muutakin kuin raha. Joka pennosta ei kannata laskea pakonomaisesti ja väillä on kiva törsätä itseensä ja muihin.

Rahalla kun ei saa kaikkea.

Kaksi ylintä kuvaa: we♥it

Kynttilöille jalat

Halusin pitkiä valkoisia antiikkikynttilöitä. Ne ovat romanttisia ja jotenkin yleviä. Aluksi kynttilöille oli löydettävä arvoisensa jalat, joiden avulla ne voisivat ilostuttaa (ja hienostuttaa) kynttiläillallisia.

Lopulta jalat löytyivät Citymarketista. Ne on tukevat ja ajattomat. Hieman krumeluurit omaan makuuni nähden, mutta kyllä elämässä pitää olla krumeluuria. Päivänvalossa ne ovat nätit, mutta pääsevät oikeuksiinsa vasta iltahämärässä, kun kynttilänliekit luovat loisteensa kiiltävää pintaa vasten.

Lukutoukka

Mitäkö luen? Tekstejä koulua varten, tällä hetkellä suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä ja puheviestintäartikkeleita. Kirjallisuuden opiskelun hyvä puoli on, että teorian lisäksi saa lukea välillä romaaneja, klassikoita ja muuta kaunokirjallisuutta. Kesällä aion urakoida Suomen kirjallisuushistoria -kurssin, jossa pitää kahlata läpi 33 kotimaista klassikkoa Kalevalasta Tove Janssoniin.

Vapaalla luen romaaneja, mutta ihan liian vähän. Usein kevyemmät ja suppeammat luettavat, kuten lehdet, tuntuvat helpommalta ajanvietteeltä kiireisen arjen keskellä.

Mutta ei lehdissä mitään pahaa ole, päinvastoin. Ne ovat lehdestä riippuen ajankohtaisia, sivistäviä tai rentouttavaa hömppää. Ne ovat pullollaan tyyli-inspiraatiota, mielenkiintoisia haastatteluja, reseptejä, maailmanmenoa, arvioita, menovinkkejä ja uusia ideoita.

Lempilehtiäni on kuvassa näkyvät Trendi, Hesari ja sen mukana tulevat Nyt-liite ja Kuukausiliite, sekä City. Lisäksi ostan välistä Imagea, luen Ylioppilaslehteä ja selailen eri naistenlehtiä.

Nämä yhdessä muodostavat täydellisen paketin, jossa on sopivasti asiaa ja hömppää. Olen nauranut vedet silmissä Nyt-liitteen pienille pakinoille ja itkeä vollottanut Kuukausliiteen pidempiä artikkeleita lukiessani.

Juorulehdet saavat minut nykyään raivon partaalle. Ymmärrän, että monelle ne tarkoittavat viihdettä, mutta Seiskan epäesteettisyys ja toisten selkänahasta ja epäonnesta revityt otsikot ovat sosiaalipornoa pahimmillaan. Iltapäivälehdet ovat alkaneet matkia liikaa Brittien roskalehtikulttuuria. Skandaaleja revitään pienistä mitättömistä jutuista, ja jutut on vielä huonosti kirjoitettuja. Nettiotsikot on oma lukunsa; surkeita yrityksiä houkutella ihmisiä katsomaan kuvia povipommeista. Viimeksi tänään päässäni alkoi keittää, kun R-kioskilla näin suuren otsikon, kuinka Arajärvi oli tuijottanut prinsessan rintoja. Kärpäsestä härkästä, kunhan etusivulle saadaan juttu tisseistä ja samalla vielä nolataan joku.

Se että inhoan sekä pidän erilaisista lehdistä ja journalismista, osoittaa, että ohuiden paperijulkaisujen voimaa ei pidä vähätellä.

Tänään vietän illan kotona pitkästä aikaa ylhäisessä yksinäisyydessä, joten valtaan sohvan kokonaan itselleni ja otan kaveriksi viltin, kirjan, punaviiniä ja pinon lehtiä.

Tanssivia miehiä päivääsi

Tässä tulee ikisuosikkini Fatboy Slimin The Weapon of Choice, jonka musiikkivideo on legendaarinen. Christopher Walken tanssii puku päällä!



Kun joku tuttu Hollywood-näyttelijä osaa oikeasti tanssia tai laulaa, se tulee aina yllätyksenä. Mutta se on myös ihan mahtavaa. Hyvä esimerkki on Hugh Jackman. Meinasin pyörtyä, kun näin hänet Oscareissa laulamassa ja tanssimassa.

Tässäpä siis vielä video viime vuoden Tony-awardseista, joissa kaksi lemppariani, Hugh Jackman ja Neil Patrick Harris, duetoivat yhdessä. Iiik!