Brunssi, porontaljoja ja stədiɪŋ

Mitäs muuta olen puuhaillut kuin käynyt töllistelemässä kiviä?

Sunnuntaina Lina järjesti brunssin keittiössään. Meitä oli yhteensä 12 syöjää, muutama jopa Kiinasta asti. Ruokaa oli valtava määrä; mm. kolmea erilaista kaakaota, varmaan viittä erilaista hilloa ja marmelaadia, kahdenlaista pullaa ja kolmea eri myslivaihtoehtoa. Maha tuli aika täyteen.



Ruokaherkkuja oli myös saatavilla Leicesterin keskustassa viime viikolla. Markkinat olivat vallanneet kadut. Ostin kasan fudgea (mm. Baileys-fudgea!). (Yritin löytää sanakirjasta suomennosta tälle karkille, on kuulemma pehmeä kermakaramelli.)
Yhden kojun kohdalla piti hieraista silmiä; Suomen liput liehuivat ja myynnissä oli perinteistä Suomi-turistitavaraa, kuten poropehmoleluja ja kuksia. Oli pakko jututtaa myyjää, joka oli kotoisin Puolasta, mutta jostain ihmeen syystä oli päättänyt myydä perinteisiä Lappi-matkamuistoja keskellä Englantia. Myyjä oli tosi mukava ja antoi vielä muistoksi pinssin, jota koristi Suomen ja Britannian liput. Se on kuulkaa hieno!



Kouluhommat ei lopu tekemälläkään kesken. Pari päivää meni päntätessä englannin foneettisia aakkosia (siis näitä: fənɛ́tɪk ælfəbɛt). Ja tiedoksi: otsikon kirjainsekamelska on sana studying. Hieman kuin olisi opetellut uuden kielen, näyttää nopeasti katsottuna heprealta tai venäjältä... Nyt tiedän myös että /t/ on voiceless alveolar plosive ja /w/ on voiced velar approximant. Hyvin hyödyllistä tulevaisuuteni kannalta.

Loppuviikon pakerran runoanalyysin parissa. Analysoitava runo on Emily Brontën ja kuuluu mm. näin:
"And leaving busy chase of wealth and learning,
For idle dreams of things which cannot be".

Anteeksi mitä?



Olen onneksi lepuuttanut hermojani hyväksi havaituilla metodeilla. Katsoin The Station Agent -elokuvan, jota voin suositella lämpimästi. Sellainen hyvän mielen elokuva ja ihanan rauhallinen temmoltaan. Olen myös kuunnellut jatkuvalla soitolla Dave Lindholmin Pieni ja hento ote -kappaletta. Ei väliä kuinka monetta kertaa kuuntelen sitä, aina herkistyn kuitenkin hiukkasen.

Jäätelöä olen syönyt myös. Paljon.

Stonehenge & Salisbury

Jälleen uhmasin inhimillisyyden lakeja herätessäni puoli kuudelta lauantaiaamuna, jotta voisin istua bussissa yli kolme tuntia, jotta näkisin tämän kivimuodostelman:









Siinä oli siis Stonehenge (oikeastaan rippeet siitä). Se sijaitsi hieman tylsästi kahden autotien välissä. Jotta pääsi hieman lähemmäksi kuin 500 metrin päähän, piti maksaa 7 puntaa. Historian näkökulmasta paikka on hieno, se on osa kulttuurihistoriaamme. Mutta käytännössä turistien kansoittama vaellus kivien luo tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna hassulta.

Usvaiset nummimaisemat sekä lukuisat lampaat ja korpit ympäröivät Stonehengea, joten kokemus oli loppujen lopuksi hyvin englantilainen.

Salisbury, vanha kaupunki Stonehengen lähellä, oli myös peribrittiläinen. Sielläkin ihailin ihmisen rakennustaitoa.

In memoriam

Viime viikolla, kun mieli oli maassa, lähdin kävelylle viereiselle hautuumaalle. Ei kuulosta parhaalta paikalta etsiä piristystä, mutta jotenkin niinkin surullinen paikka osasi olla kaunis. Aurinko paistoi, syksy oli saapunut ja tunnelma oli rauhallinen, rauhoittava.





Englantilaiset hautausmaat ovat hyvin erilaisia suomalaisiin verrattuna. Hautakivet ovat kaatuneet ilman, että kukaan nostaa niitä ylös. Ruoho kasvaa villinä ja vapaana, muratit kiipeävät kiviä pitkin. On kiviä, jotka ovat halkeilleet tai sateen piiskaamia. Joskus kiveä ei ole ollenkaan, ainostaan pieni risti. Siistejä rivejä ei ole, hautapaikat on pitkin poikin. Toisessa maailmansodassa menehtyneet nuoret miehet lepäsivät ahtaasti aidan vieressä, ainoana kunniamerkkinä valkoinen marmori ja kauniit sanat kaiverrettuna kiveen.





Hoitamattomat ja halkeilleet haudat voivat kuulostaa karulta, mutta sitä se ei ollut. Päinvastoin. Kuolema on osa elämää, "maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman". Olemme osa luontoa, joten on turha puuttua siihen, jos luonto muokkaa hautapaikkaa säällään tai kasveillaan. Jos hauta on täynnä rikkaruohoa ja kivi on halkeillut, se ei tarkoita automaattisesti unohdusta tai välinpitämättömyyttä, vaan sitä että luontoa kunnioitetaan. Annetaan toisten levätä rauhassa.









Hautuumaata voi pitää jopa romanttisena paikkana. Siellä tajuaa, kuinka kaikilla on läheisiä ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat. "In loving memory of..." Hautuumaa on täynnä rakkaita muistoja. Samalla se muistuttaa elämän väliaikaisuudesta, siitä ettei mikään ole itsestään selvää. Vielä en makaa haudassa, joten on elettävä ja nautittava joka hetkestä.

Busy as a bee

Aargh, hukun tällä hetkellä kouluhommiin. Deadlaineja pukkaa, tälläkin hetkellä pitäisi kirjoittaa esseetä goottilaisesta arkkitehtuurista. Suoritan 30 opintopistettä 2,5 kuukaudessa, joten ei ihme, että kiirettä pitää. Korvaan kaikki tammikuun kokeet esseillä, mikä tarkoittaa, että ennen joululoman alkua erilaisia kirjoitelmia, analysointeja ja esseitä pitää palauttaa jatkuvalla syötöllä.

Onneksi päivät ei kulu ainoastaan koneen edessä istuen ja tiiliskivikirjoja lukien. Välillä on katsottava How I Met Your Motheria, käytävä Erasmus-kokoontumisissa, Crepes-iltamissa tai katsottava Hitchcockin leffa. Tai ihailtava ilotulituksia, kuten tein viikonloppuna. Varma tapa rentoutua ja unohtaa koulustressi.

Oxford

Tällä kertaa tie vei päiväksi Oxfordiin:



















Kaupunki oli kaunis ja päivä mukava, ei siinä mitään. Mutta päällimäisenä mieleen jäi menetetty mahdollisuus nähdä Johnny Depp ilmielävänä! Kyllä, Johnny Depp oli samaan aikaan Oxfordissa, käyskenteli kadulla, jakoi nimmareita ja hymyili karismaattista hymyään. Mitä minä teen samaan aikaan? Olen Chris Church Collegessa ja katselen samoja maisemia, joissa Harry Potter -elokuvia on kuvattu. Aika laimeeta. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun ranskalaiset tytöt esittelivät nimmareitaan ja lähikuvia maailman ihanimmasta näyttelijästä. Miksi, oi miksi? Oli niin lähellä, että olisin voinut kertoa lapsenlapsilleni tarinaa, kuinka tapasin Johnny Deppin Oxfordissa. Nyt tarina kuuluu, kuinka MELKEIN tapasin Deppin Oxfordissa.

Olen vatvonut tätä suurta pettymystä jo tekstiviestitse, facebookissa ja täällä, joten ehkä on aika unhoittaa tämä vääryyden vääryys ja jatkaa eteenpäin. Näin sentään Oxfordin, kaupungin, jossa ovat vaikuttaneet mm. Lewis Carrol, J.R.R. Tolkien, C.S. Lewis, Oscar Wilde ja Hugh Laurie. Illalla Leicesteriin palatessa marraskuun viidettä (Guy Fawkes Night) juhlittiin jo täysin menoin. Iltaan kuuluu suuret kokot ja ilotulitukset. Tunnelma oli kuin karnevaaleissa ja ilotulitukset oli vielä suuremmat kuin Diwalissa.

Hyvien asioiden lista

Kaikesta nurinasta huolimatta Leicester on ihan mukava paikka asua. Jätän (ainakin joksikin aikaa) koti-ikävän ja masistelun taakseni. Nyt on aika keskittyä niihin kivoihin juttuihin, arjen pieniin piristäjiin. Hyvien asioiden listalle olen koonnut joitakin juttuja, jotka saavat minut yksinkertaisesti hyvälle mielelle. Monella naapurillani listalla olisi varmasti halpa olut ja kauniit ranskalaiset tytöt. Jokaisella on omanlainen listansa ja minun näyttää tältä:

♥ Juomaherkut: Löysin kaupasta maailman parasta sitruunasoodaa. Se on kirpeää ja hapanta ja hyvää. Toinen herkku on turkkilainen omenatee.



♥ Taidehistorian kurssini. Kolme tuntia viikossa katselen kuvia kauniista maalauksista, veistoksista ja arkkitehtuurista.

♥ Kavereiden järjestämät illalliset. Muutaman kerran olen ottanut omat astiat mukaan ja lähtenyt syömään naapureille. Lasgnea ja viiniä; siitä on hyvä ilta tehty.

♥ Brittiläiset talot. Punaista tiiltä, erkkereitä ja värikkäitä ulko-ovia; hyvin englantilaista ja söpöä.



♥ Yliopiston kirjasto, joka on kuulemma auki 24/7 ja sen kattava dvd-osasto, joka on pullollaan klassikoita ja laatua.

♥ Se, että kotoa yliopistolle on vain muutaman sadan metrin matka.

♥ Se, että täällä on vielä marraskuussa suht vehreää ja matkalla kouluun voi jäädä ihailemaan kukkia. Tämä kuva on eilieseltä:



♥ Kämppikseni, jotka ovat kaikki mukavia. Ja mikä parasta, he eivät ole sottapyttyjä tai järjestä reivejä keskellä yötä keittiössämme.

♥ Trendi-lehti ja kolme levyä Fazerin ja Maraboun suklaata. Poikaystävä toi tuliaisia koti-ikävää lievittämään.

♥ University of Leicester Film Society. Liityin leffakerhoon, joten tästä edespäin vietän joka keskiviikkoillan elokuvia katsellen. Eilen oli vuorossa Black Swan, joka oli mielestäni mestarillisen hyvä.



Sellainen luettelo tällä kertaa. Saa kertoa mitä kuuluu teidän hyvien asioiden listalle!

Arjesta

Sain viiden viikon jälkeen pestyä pyykkiä KONEELLA. Käytin jopa kuivausrumpua ensimmäistä kertaa elämässäni ja voi sitä onnea, kun sain käsiini korillisen puhtaita, lämpimpiä ja tuoksuvia pyyhkeitä ja lakanoita! Ylipäätään se, että löysimme pesutuvasta kaksi toimivaa konetta ilman jonottamista aiheutti riemunkiljahduksia ja voitontanssin. Kotona olen manannut sitä, että joudun raahaamaan pyykit talon toiseen päähän, jossa sijaitsee pyykkitupa toimivine koneineen ja kuivaushuoneineen. Tämän koko pyykkirumbakokemuksen jälkeen pyykinpesu koti-Suomessa ei tunnu enää arjen aherrukselta, vaan luksukselta.

Luksus on sana, jonka liitän täällä aina kotiin ja Suomeen. "When I'm back in Finland, it's gonna be so luxury to sleep in a big soft bed / go to Prisma and buy all the good food / use my shower / hug my boyfriend / write essays in Finnish / have so many clothes etc. Hoi siellä Suomessa asuvat, tajuaetteko minkälaista luksuselämää vietätte siellä? Kotinne ovat kuin viiden tähden hotelleita, joissa on monta haarukkaa ja lasia sekä vessat, jotka toimivat. Olen jo kolme kertaa seisoskellut vessamme edessä kymmenisen minuuttia odottamassa, että vessan vetäminen onnistuu.



Elämäni ei ole täällä askeettista, jos vertaa Afrikan savimajoihin. Mutta siihen nähden mihin olen tottunut, arki rullaa täällä jähmeämmin. Se ei ole vain huono asia, olen oppinut arvostamaan elämäntapaani Suomessa aivan uudella tavalla. On myös hienoa huomata, että tulen toimeen vähemmälläkin. Talouspaperi, valkosipulinpuristin, tv tai kokovartalopeili ovat asioita, joita ilmankin voi elää.

Arki kostuu koulusta, asumisesta, ruuasta, askareista, kavereista, harrastuksista, kaupassa käynnistä ja muusta. Vaihdossa arkeni on ollut hyvin erilaista. Suoraan sanottuna en osaa sanoa olenko onnellinen täällä. Kaikki on ihan hyvin, mutta vaihdon väliaikaisuus, kulttuurierot ja koti-ikävä muistuttavat itsestään jatkuvasti ja muodostavat välillä synkän pilven varjostamaan mieltäni. Elämä täällä tuntuu niin irralliselta. Kuin olisin joku toinen ihminen joka asuu Englannissa, en se sama Sini, joka asuu Suomessa. Voi olla, että olen vain muuttunut täällä niin paljon ihmisenä, vahvistunut ja ajatellut suuria asioita.

Heti ensimmäisinä viikkoina täällä ymmärrykseni elämästäni jotenkin laajentui, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tajusin kuinka hyvin minulla on asiat Suomessa, en haluaisi muuttaa mitään. Kun lähdin pois, siirryin ikään kuin Suomen elämäni ulkopuolelle tarkastelemaan sitä ja huomasin kuinka hyvin asiat ovat. Siksi koti-ikävä vaivaakin varmaan niin paljon. On hankala olla erossa sellaisesta, josta pitää niin paljon. Home is where your heart is ja minun sydämeni on jäänyt Suomeen.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin. Olen aina halunnut vaihtoon ulkomaille ja olisin katunut, jos en olisi sitä tehnyt. Helppoa tämä aika ei tottavie ole ollut. Mutta oivaltavaa sitäkin enemmän. On tärkeää nähdä jotakin muuta kuin sitä samaa arkea mihin on tottunut. Nyt naurattaa ajatus siitä, että jos Suomessa kauppajono matelee, menetän hermoni heti. Täällä kaupan kassajono ei matele; se ei liiku ollenkaan. Kaksi asiakasta jonossa tarkoittaa viidentoista minuutin jonottamista. Eikä haittaa ollenkaan, zen.



Loppujen lopuksi kaupassa käynti tai vessan jakaminen on pikku juttuja. Se ei kaada maailmaa, jos suihku ei toimi kunnolla. On suurempiakin asioita, jotka tuottavat täällä hankaluuksia, kuten ihmissuhteet, sosiaalisuus ja kieli. Suomessa en ole ikinä tuntenut oloa yksinäiseksi, enkä täälläkään voi sanoa olevani yksinäinen. Mutta tärkeät ihmiset ovat kaikki kaukana pohjoisessa. Onneksi olen ystävän kanssa matkassa; se on ollut suuri tuki ja turva. Väliaikaisuus ja kieli vaikuttavat täällä paljon siihen, miten olen ihmisten kanssa. En pysty ilmaisemaan itseäni kunnolla englanniksi ja se on välillä todella turhauttavaa. Esimerkiksi en osaa olla hauska englannin kielellä, kukaan ei ymmärrä vitsejäni vitseiksi. (Se tosin voi vain johtua huonosta huumorintajustani...) Minulla on täällä paljon hyvän päivän tuttuja, kuten kämppikseni, joita moikkaan ja joiden kanssa vaihdan pintapuoliset kuulumiset. Mutta siihen se oikeastaan jääkin. Olen hyvin nirso ihmissuhteissa, ja täällä energiani ei aina vain riitä kaverisuhteiden luontiin.

Olen päättänyt, etten stressaa siitä, että olenko saanut hyviä kavereita ja osallistunko tarpeeksi menoihin. Jos elokuvan katsominen yöpuvussa kotona yksinkertaisesti tuntuu paremmalta kuin yökerhon melussa seisominen, niin miksi lähteä väkisin bilettämään? Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, en välitä mitä muut odottavat minun tekevän. Jos suurin osa erasmuslaisista juhlii joka päivä, se ei tarkoita, että minun pitäisi tehdä sama perässä. Teen vain sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.



Tajusin juuri minkälaisen vuodatuksen olen tänne kirjoittanut, kehtaako tällaista edes julkaista? Mutta avautuminen helpottaa. Kukaan ei jaksa kuunnella valittamista, mutta joskus on vain saatava kaikki negatiivinen ulos, jotta voi taas keskittyä positiiviseen. Vielä on vaihtoa kaksi ja puoli kuukautta edessä, saa nähdä miten arki täällä jatkuu ja saanko uusia suuria oivalluksia.