Ps. Alemman postauksen katutaidetta pääsee ihailemaan myös netin kautta. Multicoloured Dreams -sivustolta löytyy galleria ja tekijät. Teemana on hyvä aihe: rauha. Tällaiset on aina hienoja juttuja, nuorten tekemää taidetta, jota voi ihailla ilmaiseksi ohikulkumatkalla.
3.8.2011
Kauden herkkuja
Olen ollut pitkästä aikaa oikea kodin hengetär. Päivän aikana keittiössä tuli väsättyä makaronilaatikkoa, etikkakurkkuja ja viinimarjakiisseliä. Kalakeittoakin valmistui kattilallinen, mutta siitä en voi ottaa kunniaa. Jääkaappi natisee liitoksistaan, mikä tarkoittaa että tässä taloudessa kaikki on hyvin. Kenttätutkimukseni osoittavat, että tyhjä jääkaappi korreloi huonon tuulen kanssa. Kun töiden jälkeen tulee kotiin ja iltapalaksi voi valita leipäjuustoa ja lakkahilloa, kiisseliä, herkkuvoileipiä tai mozzarellasalaattia, elämä hymyilee.
Ps. Alemman postauksen katutaidetta pääsee ihailemaan myös netin kautta. Multicoloured Dreams -sivustolta löytyy galleria ja tekijät. Teemana on hyvä aihe: rauha. Tällaiset on aina hienoja juttuja, nuorten tekemää taidetta, jota voi ihailla ilmaiseksi ohikulkumatkalla.
Ps. Alemman postauksen katutaidetta pääsee ihailemaan myös netin kautta. Multicoloured Dreams -sivustolta löytyy galleria ja tekijät. Teemana on hyvä aihe: rauha. Tällaiset on aina hienoja juttuja, nuorten tekemää taidetta, jota voi ihailla ilmaiseksi ohikulkumatkalla.
1.8.2011
Kierrellen ja kaarrellen
Lauantaina tehtiin kävelylenkki Tokoinrannasta Töölönlahdelle ja edelleen keskustaan. Mikään urheilusuoritus ei ollut kyseessä, sillä tuntivauhtini oli noin kilometri tunnissa ja energiatankkausta piti harjoittaa kolmena eri kertana.
Aluksi istahdimme idylliseen Linnunlauluun, tarkemmin Sinisen huvilan kahvilaan. Mistä muualta voi saada mansikkamehua tuopeittain? Keskustassa kokeiltiin melko uuden Vapianon terassia ja alkupalalajitelmaa, jonka nimi pianto antipasti massimo kuvasi lautasta hyvin. Jälkiruoaksi vielä jäätelöä Kiasman edessä. (Kuulumiseni alkavat kuulostaa ihan ruokapäiväkirjalta. Mutta ulkona syöminen on luksusta, josta jaksan aina hehkuttaa.)
Sunnuntai meni mökkeillessä, saunoessa ja äidin grilliherkuista nauttiessa. Järvivesi oli kuin linnunmaitoa.
Viikonloppuna vietettiin myös viidettä vuosipäiväämme. Ei hassumpaa.

Tunnisteet:
lempihetket,
menossa
30.7.2011
Linnanmäellä
Minäpä kävin Lintsillä. Sain kolme ilmaislippua, jotka käytin Kirnuun (se oli hurrrja!), Linnunrataan ja tietysti vuoristorataan. Asiaan kuului myös huvipuistoruoka, eli makkaraperunat ja metrilaku. Vohvelit ja hattara jäivät ensi kerralle.
Linnanmäki on ihana paikka, pala kesäistä Helsinkiä, mutta jotenkin menettänyt osan viehätyksestään. Osa johtuu luonnollisesti siitä, että olen vanha ja raihnas, enkä enää ryntäile laitteesta toiseen farkkuhaalarit lepattaen. Mutta kyllä ennen kaikki oli paremmin. Lintsi on muuttunut jotenkin muoviseksi. Uudet laitteet näyttävät Tupperwaren sponsoroimalta. Ja vanha kunnon pelialue narunvetoineen on muisto vain, onneksi Derby on sentään vanhan veroinen. Ainoa hyvä uudistus on ollut laitteiden nimien vaihtaminen englannista suomeen. Linnunrata sopii lapsen suuhun paremmin kuin jokin space express.
Tunnisteet:
menossa
28.7.2011
Inspiraatiota
Viime sunnuntain ystävien luona vierailu muuttui yön tullen baarivierailuksi. Löysin itseni Kulosaaren ostarin Blue Moonista sekä sen sulkeuduttua viereisestä Kuparilyhdystä. Baarit olivat nimensä mukaisia, mutta hauskaa oli. Tällä viikolla olen ollut ihan naatti. Sunnuntain shotit verottivat ja flunssa vaivaa edelleen.
Uupuneena olen istunut vain koneella ja viettänyt aikaa netissä tyyli-inspiraation toivossa. Tällä kertaa selailin lookbook.nu -sivustoa. Poimin tänne kuvat, jotka miellyttivät silmää eniten. Niissä on kiva tunnelma ja asukokonaisuuksia, jotka voisin laittaa päälleni vaikka saman tien. Samalla löysin tuttuja elementtejä, joita haalin omaankin vaatekaappiin: perusvärejä, kauluspaitoja, paljetteja, yksinkertaisuutta, romanttisuutta, yllättäviä yksityiskohtia.
Ps. Huomasin lukuisia kuvia selatessani, että naispuolisten tyylibloggaajien keskuudessa hattu on nyt se juttu. Suunnilleen joka toisessa kuvassa poseerattiin jonkinlainen lierihattu päässä.

tyyli
26.7.2011
Muurla
Kesäisellä automatkalla levähdyspaikkana toimi hieman erilainen paikka kuin ainaiset teboilit makkaraperunoineen. Pysähdyimme ihan ex tempore Muurlan kunnassa ja Muurlan lasitehtaan tehtaanmyymälässä. Myymälä oli täynnä kaunista tavaraa ja suomalaista designia. Kahvilassa söin metsäsienikeittoa ja älyttömän hyvää ruislimppua. Kivaa kun moottoriteiden varsilta löytyy tällaisia keitaita.

| Aloin kuolata joidenkin tuotteiden perään. Tyylikäs leipälaatikko ja kaadin keittiööni, kiitos! |
| Poikaystävä osti käsintehdyt viskilasit. |
| Kahvilassa oli ihanat tarjottimet. |
24.7.2011
Kova maailma, pehmeä paita
En pysty blogissakaan ohittamaan Norjan tragediaa, sillä se on varjostanut koko viikonloppua. Vaikka uutissivustot saavat palan kurkkuun ja möykyn mahaan, olen silti nauttinut elämästä. Ehkä jopa hieman enemmän kuin ennen. Ei ole itsestäänselvyys, että olen tässä ja kaikki rakkaat ympärillä. Blogimaailman idolini Kaikki mitä rakastin -blogin Eeva kirjoittaa aiheesta pysäyttävästi. Se päättääköön tämän murheellisen aiheen, josta siirryn siihen elämästä nauttimiseen.
Laitoin pitkästä aikaa päälleni lempipaitani. Se on herttainen ja hempeä (toisin kuin tämän hetkinen kova ja kylmä maailma).

Tänään olin Hietsun kirppiksellä ja Hakasalmen huvilassa katsomassa Merelle - 150 vuotta purjehdusta Helsingissä -näyttelyä. Purjehduksesta en osaa sanoa mitään, joten näyttelystä en saanut paljoa irti, mutta ilmainen sisäänpääsy ja huvilan kaunis miljöö houkuttelivat.
Illalla lähden ystävien luokse viemisinä macaronseja. Pojat aikovat maistella suomalaisia oluita ja tytöt viinejä. Yhtä lempielokuvaani lainaten, Elämä on ihanaa.

23.7.2011
Kasvitieteellinen puutarha
Kyllä luontoäiti on taitava.
Turun Ruissalosta löytyi suuri kasvihuone ja piha-alue, missä pääsi ihastelemaan luonnon moninaisuutta.
Tunnisteet:
lempijuttuja,
menossa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)